Tämä viikonloppu tuli vaihteeksi pyhitettyä oikein kunnolla leffakulttuurille. Rakastan elokuvia, en oikein osaa tiivistää sitä lyhyeen miksi, mutta rakastan. Useimmissa tietty elokuvan taianomaisuus, elävät värit, hienot erikoistehosteet, näyttelijäsuoritukset, puvustus, lavastus... Jotkut elokuvat ovat hienompia kuin toiset, mutta yleensä tykkään miltei jokaisesta mikä eteen isketään (fantasia ja romantiikka eritoten iskevät, mutta kauhu ei saa mua lämpiämään (paitsi ehkä tuskanhiestä (paitsi että tuskanhiki taitaa olla ennemminkin kylmää)).
Perjantaina katsoimme pikkusiskon kanssa
Peter Jacksonin ohjaaman
Taru Sormusten Herrasta - Kaksi tornia. Omaan makuuni elokuva on liian pitkä (ja siitä johtuen tylsähkö), mutta ne kohtaukset, jotka toimivat, toimivat sitten hyvin :). Voi sitä
Frodoa (ja
Samia myös), mun käy sitä niin sääli. Elokuva on muutenkin aika tunnepitoista katsottavaa: pelko, epätoivo, toivo, rakkaus, valta, kuolema, urheus... Jos lempihahmo(t) pitäisi valita, ne olisivat ehdottomasti päähenkilö
Frodon lisäksi ehdottomasti suloiset ja vilkkaat, vähän hupsut
Merri ja
Pippin. No okei, ne on ne elokuvan "pakolliset" pellet... Yleensä kaikissa leffoissa ne hupsuttelijat on mun lempihahmoja (
Harry Pottereissakin parhaita kohtauksia on ne, joissa
Fred ja
George esiintyy) :D.
Sunnuntaina sitten oltiin porukalla katsomassa
Jon Hurwitzin ja Hayden Schlossbergin ohjaaman American Pie - Luokkakokous -leffan
, joka olikin sitten ihan erilaista katsottavaa
Sormusten herraan verrattuna. Hulvatonta menoa, sellaista luotettavaa
American Pie -laatua :D. Katsomista häiritsi hiukan se, etten enää oikein muistanut kuka oli kuka ja tehnyt mitä ja kenen kanssa, mutta onneksi elokuva hoiti muistuttamisen melko hyvin. Ja kuka olis uskonut, että
American Pie:ssäkin voi itkeä
(kyllä Viivi, minäkin itkin!) :D!
