The End

Hello täältä koeviikkoahdistuksen syövereistä (en oikeesti kestä)! Viime päivät on sattuneesta syystä menneet ihan sumussa, ja omasta näkökulmastani hukkaan, ja väsyttää ja kaikkea, mutta lohduttaudutaan sillä, että se on kohta taas ohi (ja loppuu näillä näkymin pitsan ja synttäribileiden merkeissä :)!).

Mulla on teille vähän uutisia, nimittäin parin viikon syvällisen pohdiskelun, ajatusten joka suuntaan pyörittelyn ja puolesta ja vastaan -listojen kokoamisten jälkeen olen lopulta tullut siihen tulokseen, että en enää aio jatkaa blogin kirjoittamista. Sen pitämiseen liittyi monia ihania asioita, mutta myös sellaisia asioita, jotka eivät olleet yhtä kivoja.

   
     Parhaiden asioiden joukkoon kuului tietenkin usean kivan harrastukseni yhdistyminen, mm. valokuvaus ja kirjoittaminen. Oli päivän piristys, jos kommenttilootassa odotti uusi ihana kommentti (en saanut koko blogi"urani" aikana yhtään negatiivista kommenttia, vau :)! Kiitos siitä kuuluu teille!).

   
     Negatiivisia puolia olivat sitten se, että aika tuntui tavallaan valuvan hukkaan (moni ei uskokaan, kuinka kauan yhden postauksen tekeminen vie!) läppärin kanssa istuessa. Liikunta jäi liian vähälle ja sen
seurauksena hartiat jumiutuivat yhtenään...

     Huomattavasti enemmän bloggauksesta jäi kuitenkin hyviä fiiliksiä kuin huonoja. Saattaa olla, että joskus jatkan bloggaamista, mutta tällä hetkellä tämä lopettamisratkaisu tuntuu oikealta.

  Nämä kuvat on sitten viimeiset... Kesäistä satoa, kun oltiin pikkusiskon kanssa vähän nappaileen :D

Vielä tahtoo sanoa, että iiisoot kiitokset kaikille mun blogia seuranneille <3!

Tyttöjen juttuja

Tarkoituksena on siis vastata alla oleviin kysymyksiin ja haastaa sitten pari muuta bloggaajaa :)
Haastelen vaikkapa Martsan ja Jennan :)

Kuinka paljon tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen? - Abouttia huimat 10-15 minuuttia :D

Tyttömäisin tapasi? - Hiusten hipelöinti varmaankii

Lempihajuvesi? - En juuri käytä merkkihajuvesiä arkisin (silloin toimii Oriflamen tuoksut), mutta Diorin Miss Dior Chérie (eau  de toilette) on mun parempien päivien suosikki

Monetko kengät omistat? - Jokuset, mutta ehdottomasti liian vähän niitä on!

Käytkö kirpputoreilla? - Hinku olisi, mutta täällä on vaan rupusia :(

Päivittäiset kauneusrutiinisi? - Kasvojen puhdistus, meikkaus arkipäivisin ja kyllä mä yritän hiukset aina edes harjata joka aamu hehe :D

Kuinka usein ostat uusia vaatteita? - Säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta suuremmassa määrin aina vuodenaikojen vaihtuessa. Yksittäisiä (tai kaksittaisia :D) kappaleita sitten useammin :)

Hesari, Seiska vai Cosmopolitan? - Cosmohan se...

Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa? - Niall Horan One Directionista ♥ !

Millainen on vaatekaappisi? - Syvä xD (no joo joo, on se siistikin :))

Entä karkkihyllysi? - Ei miul semmosta oo :O

Panostatko sisustukseen? - En enää, mun huone on nyt siinä suhteessa valmis, mutta kun joskus saan oman asunnon, nii sitten definitely!

Lukeeko Facebook-tiedoissasi harrastuksena shoppailu? - Eei, emmä sitä niin usein kuitenkaan tee...

Entä lempiohjelmana Sinkkuelämää? - Kilpailee kyllä kärkisijoista!

Millainen on ystäväpiirisi? - Ei mitenkään kauhean suuri, mutta tiivis ja aina yhtä ihana, iloinen ja höpsö :) 

Vietättekö tyttöjeniltoja? - Juu, mutta ehdottomasti liian harvoin! (Ja usein ne muuttuu matkan varrella ei-niin-tyttöjen-illoiksi :D)

Mikä biisi soi tällä hetkellä? - Robinin Puuttuva palanen :D

Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät 

talvet? - Auringossa möllötän kesällä ja talvella kalkkeilen

Unelmasi olisi työskennellä vaate - tai kenkäkaupassa, sisustussuunnittelijana, muotisuunnittelijana? - Joooo, kaikissa noissa! Suunnittelijat on joskus molemmat olleet oikeasti haaveissa (eikä nytkään kaukaa liippaa) ja vaatekauppa olis kiva kesätyöpaikka :)

Hiustuote mitä ilman et pystyisi elämään? - En oikeesti käytä juuri mitään hiustuotteita, paitsi shampoota ja hoitoainettakin vaan satunnaisesti, joten pakko sanoa shampoo (mukaan lukien kuivashampoo) :D

Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä? - Ehkä vähän jotain extraa on iltakamppeissa, mutta ei mitään huomattavia eroja kuitenkaan

Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä? - Nätit vie! :)

Kuinka paljon omistat vaatteita? - No kyllä hyllyt pursuilee, mutta siltikin liian vähän (tai vääränlaisia?)

Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä? - En, paitsi kotikutoisissa pari kertaa viikossa!

Käytätkö koruja? - Jep jep, korviksia aina ja usein ranneroikottimia

Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan? - Eei.. Säästettäköön se iloisiin hetkiin, nii maistuu sillon sitten paremmalta...

Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin? - Arkisin juu, mutta viikonloppuna voi olla, että en ihan aina

The hunger games

Joo eli tännekin se hurahdus on päässyt leviämään, nimittäin hurahdus Suzanne Collinsin Nälkäpeleihin... Sinänsähän se ei ole huono juttu ollenkaan, mutta välillä sitä huomaa keskellä päivää pohtivansa, että mitenhän se Katniss siellä pärjäilee :D

Oon lukenu vasta ekaa osaa 2/3 osaa ekasta kirjasta, mutta toinen tuolla odottelee hyllyssä... ;) Seuraavana ois kai sitten vuorossa leffat, haha :D

Eli perusjuonihan (pelkistettynä) meneepi sillä tavoin, että Panemin maasta joka vyöhykkeeltä valitaan arvalla yksi tyttö ja yksi poika tribuutti. Heidät viedään erityiselle Nälkäpeliä varten valitulle alueelle (joka tässä tapauksessa on metsäistä maastoa) ja viimeinen, joka tribuuteista on hengissä, on voittaja. Koko huvin järjestää Capitol, eräänlainen "hallintalaitos", joka kaikesta päätellen on täysin voittamaton.
     Vyöhykkeeltä 12, joka on ns. "rupuvyöhyke" valitaan Katniss, kirjan päähenkilö, ja Peeta. Nälkäpelin alettua kirjassa on pitkä pätkä tiukkaa jännitystä, ja kuten Katniss pelissä, joudun minäkin olemaan koko ajan varpaillani, että milloin joku yrittää hyökätä kimppuun.
     Loppuratkaisua ja voittajaa en paljasta (siitä yksinkertaisesta syystä, etten vielä tiedä itsekään kuka se on :D! Tosin paljon kirjoja lukeneena sen kyllä helposti voi arvatakin...), että kaikki jänskätys ei mene niiltä, ketkä eivät ole kirjaa lukeneet.

     Kuinkahan moni muu hurahtelee asioihin yhtä innokkaasti kuin minä? Hurahdan jokaikiseen uuteen kirjasarjaan ja niistä tehtyihin filmatisointeihin. Jokaikiseen uuteen kynsilakkakummajaisuuteen, muotihömppään, kausiväreiin, sisustuskikkaan, uuteen artistiin ja bändiin :D
    Hyvää tulevaa viikonloppua!

My wonderful world of fashion

Heipsunkeikkaa taas pitkästä aikaa!
     Tauosta virkistyneenä lähdetään liikkeelle heti vinkeän pirteällä aiheella: uudella ostoksella, joka ei muuten ole mikään tavanomainen. Uskokaa tai älkää, olen ostanut värityskirjan! Kuka muu tykkäsi pienenä aina väritellä?! Mä tykkäsin ihan hirveästi (älkää edes kysykö montako kirjaa oon värittäny joka pikkuriikkistä kuvaa myöten :D), ja joskus aikaa sitten törmäsin parissa blogissa tähän pieneen ihmeeseen. Sitten se jäi unholaan, mutta nyt syksyn sateisten iltojen piristykseksi tilasin Nina Chakrabartin My Wonderful World Of Fashion -kirjan.

Oon jo ehtiny väritelläkin vähäsen... Kyllä sormet kutkuttelikin, kun odottelin pakettia vaikka kauan, vaikka sen piti vajaassa viikossa tulla!

1. Sisältä löytyy muun muassa The Nail Art Gallery, jossa pääsee mukavasti toteuttamaan värivisioitaan, jos ne ei omille kynsille onnistu (haha, hyvä siis mulle :D!)
2. Rusetteja <3
3. Omia muotisuunnittelijan kykyjä pystyy hyödyntämään Create-sivuilla
3. Ihanan mielikuvituksellisia kenkiä väritellessä sitä voi mielessään hykerrellä mielihyvästä, ettei niitä tarvitse oikeasti pukea omiin jalkoihin :D

Tää on kyllä ehdottomasti mun paras ostos pitkiin aikoihin! Nyt voin ilman noloiluja väritellä sadepäivinä, ja kirjan paksuuden perusteella voin sanoa, ettei sen täyttymisestä liian pikaseen ole ainakaan huolta :)
Leppoisan lapsellista lauantaita!

Pääskyset löytävät suunnan, luku 12

Viimeistä novellinpätkää viedään, hui kuinka haikeeta :O! Kertokaa mitä piditte kokonaisuudesta, oliko esimerkiksi jotain suosikkikohtaa (tai mitä vaan muuta mielessä olevaa)? Oliko tämä mukavaa vaihtelua, vai olisiko voinut mieluummin jättää väliin? Omasta mielestäni tämä oli varsin jännittävä prosessi ja oli hauskaa kuulla, mitä ajatuksia novelli teissä lukijoissa herätti :).
     Aluksi oli vähän pelottavaakin, ja vaati aika lailla rohkeutta uskaltaa julkaista tekstiä. Sen eteen oli tehty nimittäin hurjasti töitä (kirjoitin novellia kokonaisen vuoden ajan välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti) ja osittain teksti oli myös hyvin henkilökohtaista.
     Nyt, kun novelli on julkaistu kokonaan ja koulukin alkaa muutaman päivän päästä, aion jättää blogin päivittämisen joksikin aikaa tauolle. Tauon pituudesta ei ole vielä tarkkaa ajatusta, mutta kun jossain vaiheessa tänne palaan, saattaa muutoksen tuulia olla edessä (?). Tähän voisin siis sanoa, että see you later (alligaterrr...), love you!

Kalajoen hiekoilta on tämä kuva, viikko sitten siellä loikoilin :D

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

12. Luku

”Mitäs kaunokainen? Pelottaako?” kysyi liioitellun möreä ja selkeästi tekaistu ääni Nooran vasemmalla puolella. Hänet oli istutettu auton takaistuimelle ja ääni kuului niin läheltä Nooran korvaa, että hän tunsi lämpimän ilmavirran kutittelevan valtoimenaan lainehtivia hiuksiaan. Samassa Noora tunnisti puhujan äänen, ja hän joutui pidättelemään hymyä. Hänen ajatuksensa askartelivat kutkuttavan jännittävien ajatuksien parissa. Minne häntä oltiin viemässä? Mitä siellä tapahtuisi? Ja ennen kaikkea, keitä muita autossa oli? Kukaan muu ei ollut avannut suutaan matkan aikana, kuin se muka-möreä-ääninen mies, jonka nimen Noora arveli tietävänsä. Noora hipelöi mekkonsa rimpsuja, taitteli ja rullaili niitä, availi uudestaan. Löyhytteli helmaa ja hiuksiaan tuntien samalla itsensä hölmöksi istuessaan siinä silmät sidottuina. Entä jos kaikki autossa olijat tuijottivat häntä. Ajatuksesta nolostuneena hän jähmettyi, kunnes hetken päästä aloitti uudestaan liikehdintänsä entistä suurieleisemmin. Hän ei kerta kaikkiaan voinut pysyä aloillaan!

      ”Nonniin, nyt olisi sitten aika nousta, Nooraseni”, muka-möreä-ääninen mies sanoi. Hymy kuulsi hänen äänestään, eikä Noora voinut olla punastumatta, kun miehen kädet tarttuivat tiukemmin auttaakseen hänet ulos autosta. He lähtivät kävellen eteenpäin. Korkokengät kopisivat. Naisia, tai tyttöjä, oli mukana ainakin kaksi kappaletta, Noora ajatteli ja kihelmöinti niskassa tiivistyi. Hänet ohjattiin istumaan johonkin sopivan pehmeälle. Samat karheat kädet riisuivat hitaasti huivin Nooran silmiltä. Noora huokaisi syvään nähdessään paikan, jossa istui, ja seuralaisensa: sama espanjalaistyylinen ravintola, missä he olivat olleet äitinsä kanssa, ja samassa pöydässä hänen kanssaan istuivat äiti, Taneli, Anna ja Juha. Heidän vieressään seisoi Ricardo valmiina ottamaan tilaukset.

      ”Voi ei teitä, ihanaa!” Noora kuuli oman äänensä värisevän ihmeellisen kimeänä. Hän räpytteli silmiään ja hymy leveni koko ajan hänen kasvoillaan. ”Me haluttiin yllättää sut, kun sä olet viime aikoina ollut aika surullisen oloinen. Mä voin sanoa meidän kaikkien puolesta, että me ollaan oltu niin tolloja, että haluttiin hyvittää kaikkea. Ja silloin, kun sä ryntäsit Tanelille, ja mä olin siellä, se ei ollut sitä, mitä sä luulit. Me suunniteltiin koko ajan tätä. Toivottavasti sä voit antaa meille anteeksi”, Anna sanoi lohduton ilme kasvoillaan äänensä hiipuessa kuiskaukseksi. ”Mä olen ollut aika typerä itsekin, täytyy myöntää” Noora sanoi ja taputti Annan kämmenselkää haluttomana käsitellä aihetta juuri nyt, kesken ihanan yllätyksen. Äiti ja Taneli hymyilivät kumpikin anteeksipyytävästi pöydän molemmin puolin.

      Juomat tulivat hetken kuluttua komeiden koristeiden saattelemana. Nooran aikoessa tilata itselleen raikasta salaattia muut pistivät vastaan. ”Hei, tänään on sun syntymäpäivä! Tilaa jotain erikoista ja kallista, jotain ihan kreisiä!” Anna intoili ja heilutteli käsiään. ”Sinuunhan tämä espanjalainen kulttuuri-ilmasto nopeasti tarttuu!” Noora hihitti. ”Sä olet ihan kuin jostain Serranon perheestä!” Hilpeä ilmapiiri tarttui pian muihinkin, ja kohta nauru raikui pitkin rantaa. Taneli laski käsivartensa rennosti Nooran harteille, ja Noora punastui äidin vinkatessaan hänelle silmää. ”Vai että ystäviä”, hän kuiskasi suupielestään ja kohotti kulmakarvojaan tietäväisen näköisenä Tanelin keskittyessä keskusteluun sopivasta juomavaihtoehdosta Ricardon kanssa.

       ”Mä taidan sitten ottaa kanaa curryvadelmakastikkeella, riisillä ja keitetyillä vihanneksilla”, Noora päätti lopulta muiden jo päätettyä ajat sitten. ”Mainio valinta! Se on sopivan täyteläistä sinun kaltaisellesi sievälle nuorelle tytölle”, Ricardo lirkutteli suu leveässä hymyssä. Noora purskahti nauramaan heti Ricardon mentyä. Anna oli nauranut käsivarteensa jo hetken aikaa. ”Äiti ei ihme, että sä käyt täällä nykyään ihan yhtenään!” Noora kiusoitteli puolestaan äitiään tökkien tätä sormellaan. Häntä nauratti, kun äiti punastui nuoren tytön lailla. Hetken aikaa äiti näyttikin Noorasta ihan nuorelta tytöltä huolellisine meikkeineen, avokaulaisessa kesämekossaan.

      Koko aterian ajan Noora kehui lakkaamatta annostaan. Milloin hyvää oli tuoksu, milloin vadelmat kastikkeessa maistuivat aivan siltä, kuin ne olisi joku käynyt takapihalta poimimassa. Toisten ihmeeksi Noora söi koko lautasen tyhjäksi ja sanoi haluavansa jälkiruokaakin. ”Mä en ole nähnyt Nooran syövän koko lautasellista ruokaa varmaan viimeiseen viiteen vuoteen!” Anna taivasteli Nooran tutkiessa jälkiruokalistaa kieli hitaasti huulia kiertäen. Hän päätyi valkosuklaamousseen ja vinkkasi Ricardon luokseen. Hetken päästä Ricardo ilmestyi takaisin mukanaan korkeassa astiassa muhkea valkosuklaamousse ja vaaleanvihreä kirjekuori. Nooran suu loksahti hämmästyksestä raolleen. Mitä yllätyksiä oli tulossa vielä?

      ”Avaa se jo! Me ei malteta odottaa enää!” Anna hihkui ja pyöri tuolillaan. ”Se on vähän niin kuin meiltä kaikilta, toivottavasti sä tykkäät siitä”, äiti hymyili levottomasti ja hänen ilmeestään näki jännityksen. ”Me ajateltiin, että sä nauttisit rentouttavasta lahjasta”, Taneli hymisi ja hiveli salaa Nooran selkää. Kirjekuoressa olisi varmaan joku lahjakortti kuumakivihierontaan tai jalkakylpyyn tai jonnekin. Kirjekuoreen saattaisi mahtua myös muutama liuska kynsitarroja, kynsiä koristellen hän usein rentoutui myös. Noora hiveli kuorta hitaasti punniten vaihtoehtoja. ”Avaa!” Anna hoki yhä uudestaan, kunnes Noora viimein repäisi kuoren auki. Hän veti ulos lahjakortin luksuskylpylään. ”Voi ei, voi ei! Ihanaa! Eikä, ette te voi olla näin kilttejä! En edes halua kysyä kenen idea tämä on ollut, koska -!” Noora hehkutti pompahdellen tuolillaan. ”Hotellihuone on varattu viikon päähän. Anna voi kyllä tulla mukaan, jos haluat”, äiti hymyili ja nauroi vuorotellen.

      ”Olipa ihana ilta! Tämä kuulostaa kauhean kliseiseltä, mutta mä en mitenkään voi kiittää teitä kaikkia tarpeeksi”, Noora huokaili heidän ajaessaan autolla takaisin kaupungin toiselle laidalle. Oli helpotus tehdä sovinto, Noora ajatteli. He veivät ensin Annan kotiinsa ja halasivat pitkään ennen kuin Anna kääntyi mennäkseen sisään. Oli jo vähän viileää, kun aurinko kääntyi laskuun kevyen tuulenvireen hipoessa tyttöjen selkiä. Sitten he muut ajoivat omaan lähiöönsä. Noora hyppelehti sisään ja asetteli lahjakortin kuoressaan huolellisesti työpöydälleen. ”Hyvää yötä rakas, kello on jo paljon ja mulla on huomenna aamuvuoro”, äiti sanoi ja silitti Nooran hiuksia. ”Ei se mitään, kohta meillä on viikonloppu aikaa pelkkään rentoutumiseen!” Noora halasi äitiään. Hän hiippaili itsekin huoneeseensa ja jätti ikkunan auki. Hän makasi valveilla hiljaa ja pitkään leppeän tuulen leyhäytellessä pitsiverhoja Nooran huoneessa. Noora nousi sängystään ja hiipi äänettömästi ikkunaan. Oli ihanaa, että kaikki oli taas kunnossa, hän huokaisi mielessään. Tällä hetkellä mikään ei voisi olla paremmin.

Pinkkejä ilmapalloja, luku 11

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

11. Luku

Noora istui kotinsa pikkuruiselle takapihalle asetetulle aurinkotuolille, jossa oli pullea pehmuste. Baden-Baden –tuolille, kuten äiti sanoisi, Noora hymyili toisella suupielellään. Pehmuste oli kuosiltaan vanhanaikainen. Noorasta sen sininen ja kulunut kangas oli ruma, ja se sai hänet nyrpistämään nenäänsä joka kerran, kun hän istuutui. Pienelle pöydälle tuolin viereen Noora oli tuonut kuplivan kivennäisvesilasillisen, jossa jääpalat kolisivat lasin reunoihin.

      Noora siveli tuoreen muotilehden kantta. Häntä kutkutti päästä lukemaan se heti kannesta kanteen, mutta hän viivytteli tahallaan säilyttääkseen tunteen hitusen pidempään. Viimein hän tiesi mitä halusi lukion jälkeen tehdä, hän jatkaisi muotialalla. Tavalla tai toisella hän nousisi huipulle, eikä olisi enää muiden varjossa, kiltti seinäkukkanen. Noora luki lehteä silmät loistaen. Hän oli niin syventynyt intohimoonsa, ettei huomannut ohitse liian lujaa ajavia autoja. Useimmat niistä olivat pieniä ja vanhoja, osa ruostuneitakin. Annan kotikadulla sen sijaan törmäsi useammin kiiltäviin Audeihin. Päästyään loppuun hän käänteli lehteä moneen kertaan nähdäkseen sen seuraavan ilmestymispäivän. Hän saisi uuden luettavakseen juuri sopivasti syntymäpäiväkseen!

     Nooraa mietitytti. Hänellä oli riitaa melkein kaikkien läheistensä kanssa, eikä hän uskonut kenenkään muun edes huomioivan hänen syntymäpäiväänsä. No, enhän mä mitään menetä, vaikka kukaan ei tulisikaan mua onnittelemaan silloin, Noora ajatteli. Hän halusi sysätä katkeruuden mielestään taka-alalle. Hänhän oli jo melkein nainen, ei kai sen ikäinen enää mitään ilmapallojuhlia kaivannutkaan, eikö niin? Silti varmuudeksi Noora merkkasi päivän kalenteriinsa, siihen oli enää pari viikkoa.

      Noora kuljeskeli kaupungilla ja etsi vaatetta itselleen syntymäpäivälahjaksi. Hän tiesi mitä halusi: kukkakuvioisen maksimekon ohuilla olkaimilla ja liehuvalla helmalla. Kuitenkin hän tarttui kerta toisensa jälkeen niittivöihin ja pääkallokuvioisiin paitoihin ihastellen niiden ronskia asennetta. Rehellistä rockmeininkiä. Lopulta hän käveli kassalle kainalossaan juuri sellainen mekko, mistä unelmoi. Lisäksi hän oli valinnut ohuen kaksiosaisen niittivyön, jonka osat menivät ristiin. Noora ei tiennyt milloin sitä käyttäisi, mutta ei voinut vastustaa houkutusta. Äiti menisi yövuoroon, Noora muisti, joten hän jäi vielä hetkeksi pyörimään kaupungille välttääkseen kohtaamisen. Lopulta hän suunnisti järvenrannassa kulkevaa kapeaa hiekkatietä pitkin omaan lähiöönsä.

     

      Noora sipaisi huuliinsa korallin väristä kiiltoa ja lisäsi kevyesti ripsiväriä. Meikkaaminen oli pitkän tauon jälkeen haparoivaa. Hän ei ollut viitsinyt edes puuteroida kasvojaan koko kesänä. Tänään oli kuitenkin hänen syntymäpäivänsä, ja vaikka Noora ei ollut kutsunut ketään hän halusi tuntea itsensä sieväksi. Noora suihkaisi päälleen kevyttä ja vaniljaista tuoksua ja puki liehuvahelmaisen mekon päälleen. Hän katsoi itseään peilistä ja oli tyytyväinen näkemäänsä. Hänen hymyssään pilkahti pieni ilkikurisuus, kun hän käveli kaapilleen hakemaan niittivyötä. Hän veti vyön lanteilleen mekon päälle ja meni uudestaan peilille. Noora rypisti kulmiaan. Vähän ehkä outoa, Noora pureskeli mietteliäänä huultaan. Hetken katseltuaan itseään, niittivyö kukkamekon kanssa alkoikin näyttää hänestä kummallisuudessaan tyylikkäältä ja päätti pitäytyä asussa iloisena siitä, että oli uskaltautunut ottamaan riskin. Ehkä kaikkea kiltteyttä ei tarvitsisikaan hävittää? Ilta-aurinko houkutteli Nooran pihalle. Hän suunnisti taloyhtiön keinuun, joka oli tarkoitettu sen lapsiasukkaille, mutta kaikki lapset olivat jo menneet sisään.

     Hymy viipyili Nooran kasvoilla ja hän keinutteli hiljalleen. Noora ei muistanut, milloin oli viimeksi ollut oikeasti vilpittömän iloinen. Tuntui kuin koko kesän hän olisi vain kulkenut kuin sumussa, suupielet alaspäin, silmät ilmeettöminä tuijottaen. Nyt hänen sisällään kupli ilo, jonka hän toivoi kestävän. Voi kunpa tämä ei haihtuisi, hän ajatteli sulkien silmänsä. Juuri saatuaan ajatuksensa loppuun joku tarttui takaapäin hänen käsiinsä samalla, kun joku esti häntä näkemästä sitomalla silmien eteen liinan. Nooran suu ammotti aukinaisena valmiina ulos pyrkivään huutoon, mutta kirkaisu takertui jonnekin hänen kurkkuunsa. Sen sijaan sieltä purkautui katkonaista hengen haukontaa, suupielien vuoroin rentoutuessa ja jännittyessä uudelleen kireiksi. Hän oli kauhusta jäykkä, kun lujat ja lihaksikkaat, karheiksi ahavoituneet käsivarret kantoivat häntä kevyesti pois kotitalonsa pihalta.

Kahvittelua

Lauantaimoiks!
Minä olen sillä tavalla spontaani persoona, että rakastan yhtäkkisiä päähänpistoja tietyissä asioissa. Viimeisin tällainen päähänpisto toteutettiin eräänä päivänä tällä viikolla, kun lähdettiin tyttö(nais?)porukalla reilun 40 kilometrin päähän kahvittelemaan :).

Herttainen kahvila toivotti tervetulleeksi kukka-amppeleilla

Kahvilan yhteydessä oli myös "Naisten putiikki", jossa myytiin kaikenlaista romanttista, turhaa (ja vähemmän turhaa?) sälää. Eli siis sellaista aivan ihanaa, joista tietää, ettei tarvitse, mutta hirveästi himottaisi ostaa :D.

Se kahvitteluosuus... omenapaistosta vaniljakastikkeella!

Taino, kahvittelu ja kahvittelu...

Poutapäivä kun oli, niin käveltiin Reetan kanssa myös vilkkaasti liikennöityyn (lue: muutama vene laiturissa) satamaan.

Asuna toimi rento toppi + neule -yhdistelmä. Hametta (H&M) olen käyttänyt ihan hirveästi ja kauhistelen, kun se on uhkaavasti haalistumassa! Mistä mä uuden täydellisyyden löydän?

Kahvilan pihalla oli ihana maalaisromanttinen tunnelma, ja sisällä soi pianomusiikki livenä!

Joutsan joutopäivät

Kehuin taannoin ohimennen, että mun kesätyö ei ollut tavanomainen sitten yhtään. Nyt seuraa vähän esittelyä :). Kesätyö oli mulle aika jännittävä kokemus, sillä se liittyy mun mahdolliseen tulevaan ammattiin, joka olisi siis graafista suunnittelua. Tämä ei siis tosiaan ole sellainen se on sitä mitä haluan tehdä seuraavat kolmekymmentä vuotta elämästäni -ammatti, vaan yksi mahdollisuus, niistä lukuisista muista haaveammateista :).

      Suunnittelin siis tapahtumakäsiohjelman ja julisteen ulkoasun. Alkuperäisestä se jonkin verran muokkaantui, mutta perusidea säilyi silti samana. Työhön kuului taittoa, värien ja kuvien valintaa... Eräs yksi hienous mun suunnitelmasta oli poistettu, mikä mua jäi aika pakjon harmittamaan, nimittäin kuvien heijastukset. Mutta kai se oli vaan tilapulaa...
Nettisivut, jotka on myös luotu mun suunnitelman pohjalta: http://joutsa.fi/jouto/

     Juliste muuttui alkuperäisestä ihan jonkin verran, mutta olin käsittänyt vähän väärin sen, mitä siltä haettiin, heh :D. Jälleen kuitenkin perusidea, eli raikas, yksinkertainen ja kesäinen ilme, säilyi ennallaan.
      Kuten ainakin tuosta julisteen päivämääristä erottuu, niin Joutopäivät on jo ollutta ja mennyttä, postaus tulee vähän jälkijunassa mutta tuleepa kuitenkin! :) Mitäs tykkäsitte julisteen/käsiohjelman ulkoasusta?

Pakastealtaan kinuskituutti, luku 10

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

10. Luku

”Mä en olisi ikinä äiti susta uskonut!” Noora hehkutti innoissaan, kun he lähtivät kävelemään kotiaan kohti. ”Mutta miksi sä et ole kertonut mulle mitään?” Äiti kiemurteli ja puri huultaan kunnes sanoi: ”Mä pelkäsin, miten sä reagoisit. Että sä et hyväksyisi äitisi seurustelevan. Ja kai mä pelkäsin, että sä inhoaisit Juhaa. Että sä kokisit sen ottavan isän paikan. Enkä mä ole enää mikään nuorikaan ja -”, Nooran ilme valahti hitaasti. ”Sä luulet, että mä jotenkin haavoittuisin oman äitini onnesta. Miten sä voit luulla niin? Niin kuin mä muka rikkoutuisin jokaisesta pienestäkin kolhusta tai muutoksesta, joka tulee elämässä mua vastaan. Anna sanoi ihan samalla lailla, sekään ei luottanut muhun!” Noora sanoi tukahtuneesti ja tajusi saman tien puhuneensa ohi suunsa. Hän nosti kätensä suunsa eteen, otti pari askelta takaperin ja lähti juoksemaan. ”Noora! Älä mene! Odota nyt. Hei! Kerro mitä on tapahtunut!” Noora kuuli äitinsä huutavan takanaan, mutta ei pysähtynyt, vaan juoksi suoraan Tanelin ovelle ja alkoi koputtaa hillittömästi ovelle.

      Taneli avasi oven nauraen jollekulle, joka oli syvemmällä asunnossa. ”Noora”, Taneli sanoi ja lakkasi nauramasta. Noora yritti astua sisään, mutta Taneli seisoi tiiviisti oven edessä Nooran kurkkiessa hänen hartioidensa yli. ”Saanko mä tulla sisälle?” Noora sanoi hengästyneenä. ”Sori, nyt ei ole kovin hyvä hetki, tule joskus toiste, jooko?” Taneli sanoi vältellen Nooran katsetta ja vaihtoi jalkaa. Samassa joku huusi eteiseen: ”Taneli? Kuka siellä oikein on? Tule jo sisälle sieltä!” Nooran sydän tuntui halvaantuvan. Hänen jalkansa alkoivat täristä ja hänen oli otettava tukea seinästä. Asunnosta kuulunut ääni oli Annan.

      Noora niiskutti laahustaessaan kotiinsa, naapuriin. Miksi kaikki meni yhtäkkiä niin pieleen? Ensin oli välien katkeaminen Annan kanssa, sitten äidin kanssa ja lopuksi vielä Taneli oli pettänyt hänen luottamuksensa. Hän ei tuntenut enää jalkojaan eikä käsiään. Hänen kasvonsa olivat jälleen kyyneleiden juovittamat, kun hän kiipesi avoimesta ikkunasta huoneeseensa. Onneksi oli kesä. Noora kaivautui peiton alle ja vaikka kello oli vasta kahdeksan, hän nukahti hetkessä.

     Seuraavan kerran kun hän heräsi ja katsoi kelloaan, se oli kaksi. Hitto, ei olisi pitänyt mennä niin aikaisin nukkumaan. Mä olen nyt jo ihan pirteä, Noora tuumi ja nousi istumaan sängylleen. Pitsa janotti. Hän avasi pimennysverhon ja samassa kirkas aurinko häikäisi hänen silmiään. Noora käänsi katseensa pois typertyneenä. Kello olikin kaksi iltapäivällä! Kuinka pitkään hän oli oikein nukkunut?

      Eiliset vastoinkäymiset painoivat yhtä Nooran mieltä. Hän oli kurkkuaan myöten täynnä hankaluuksia ja päätti piristää itseään lähtemällä rannalle. Noora suuntasi vaatekaapilleen ja poimi päälleen suosikkikesämekkonsa. Mekon alle Noora puki bikinit, ensimmäistä kertaa tänä kesänä, ja heitti pyyhkeen tarakalle. Olisi aika heittää talviturkki, Noora ajatteli polkiessaan. Olihan sentään jo heinäkuun puoliväli.

      Noora huomasi nauttivansa suunnattomasti raikkaasta vedestä kelluessaan selällään. Rannalla oli muutamia tuttuja, joille Noora oli ohimennessään moikannut mutta joiden kanssa ei ollut jäänyt vaihtamaan kuulumisia. Siinä kelluessaan hän tajusi, että häneltä ei koskaan kysytty, miten meni. Kuulumisia oli kysytty aina Annalta ja Noora oli seurannut perässä kuin varjo, puhumattomana, hiljaista hymyä hymyillen. Ollut huomaamaton ja tarpeeton huomioida, mutta paikalle saapuminen oli näyttänyt paremmalta kahdestaan kuin yksin. Huomatessaan taas putoavansa syvemmälle synkkiin ja katkeriin ajatuksiin Noora nousi vedestä ja, kuin ravistellakseen ajatukset tiehensä pisaroiden mukana, hän puristi enimmät vedet pitkistä hiuksistaan. Hän kuivasi itsensä huolellisesti ja päätti poiketa paluumatkallaan kaupassa ostamassa jäätelön. Eilinen pitsa oli haihtunut eikä Noora ollut muistanut syödä mitään lähtiessään.

      Matkalla hän mietti taas Annaa, vaikka oli vakaasti luvannut itselleen pitää hänet poissa ajatuksistaan. Hänen ajatuksissaan häivähti hetken ajatus anteeksi antamisesta, mutta se häipyi niin nopeasti kuin oli syntynytkin. Sitten hän tajusi, sen takia Anna silloin alkukesällä erotti heidät, Tanelin ja Nooran! Juuri sillä hetkellä, kun Noora oli alkanut nauttia oikein kunnolla suudelmasta. Anna oli aivan varmasti kateellinen, vaikka tällä riittikin poikia vaikka muille jakaa. Hän ei ollut halunnut, että Nooralla kerrankin olisi jotain, mitä Annalla itsellään ei ollut.

     Tapansa mukaan Noora jumiutui minuuttikausiksi jäätelöaltaan viereen. Hän ei koskaan osannut päättää mitä halusi. ”Ota tuollainen kinuskituutti”, sanoi iloinen ääni hänen takanaan ja jonkun käsi laskeutui hänen olalleen. Noora käännähti ympäri ja näki edessään Soilen. Nooran silmiin syttyi pelokas katse. Muistikohan Soile, kuka sitä oli lyönyt kesällä? Miksi se oli nyt niin ystävällinen hänelle? Kysymykset risteilivät Nooran päässä, kunnes Soile avasi suunsa. ”Mä tiedän mitä sä ajattelet, kyllä mä muistan, mutta mä olen antanut anteeksi. Sitä paitsi mä ja Tomi erottiin, se jätkä on ihan kusipää. Ei siitä nyt kuitenkaan sen enempää. Tai no voin mä kertoa, sä kuitenkin kihiset uteliaisuudesta...” Soile höpötti iloisena Nooran vain tuijottaessa Soilea ilmeettömäksi jähmettyneenä.
     ”- Itse asiassa, mä olen sitä mieltä, että Tomi ei ole missään vaiheessa välittänyt mun mielipiteestä sen hiustyylin suhteen. Ai mutta hei, mun täytyykin tästä mennä, oli kiva tavata”, Soile sanoi ja korjasi laukkunsa asentoa. ”Heippa, ota se kinuski!” Soile hymyili ja iski silmää lähtiessään ripeästi kohti kassaa. Noora jäi tuijottamaan Soilen perään ja nipisti itseään toetakseen tapahtuneesta. Hän nappasi pikaisesti pakastealtaasta Soilen suositteleman jäätelötuutin ja sitä nuoleskellen, mitään sen kummemmin maistamatta, ajoi Nopsallaan kotiin syvälle ajatuksiinsa uppoutuneena.

3 weeks in Bournemouth

Kerrankin aurinkoinen sunnuntaimoi täältä nostalgiafiiliksistä!
     Nostalgiapisteet nousi taas eilen huippuunsa, kun mentin tyttöporukalla (minä, äiti, äidin ystävä ja pikkusisko) oikeisiin latotansseihin. Siellä sitten tanssattiin puoli yhdeksästä puoli yhteen asti yöllä valssia, tangoa, foxtrotia, humppaa ja jenkkaa, haha :D. Jos ette ole koskaan olleet kunnon vanhanajan tansseissa, kannattaa ehdottomasti joskus käydä: tulee siitä niin nostalgiafiilinki :). Silläkin uhalla, että joku eläkeläispappa saattaa hakea tanssiin :D.
     Mutta nyt aiheeseeen: pääosinhan siis vietin kolmeviikkoiseni Bournemouthissa, lukuisia retkiä lukuunottamatta. Bournemouth on merenrantakaupunki Englannin etelärannikolla, ja rantalomakohteena sitä mainostettiin, mutta sana rantaloma ei kyllä kauheasti meidän reissua kuvaa :D. Se sijaitsee noin 170 kilometriä Lontoosta lounaaseen ja asukkaita Bournemouthissa on noin 168 100.

Bournemouthin hiekkaranta, Pier

Disco järjestettiin kaksi kertaa viikossa, ja uskokaa tai älkää: se oli kirkossa! Porukkaa riitti ihan kiitettävästi (lue: ihan liikaa) ja musiikin kuuli hyvin (lue: korvat oli kovilla) :D.

Rannalla (ja matkalla sinne) oli kaikenlaista viihdykettä, joissa ei ehditty käymään. Esimerkkinä tämä kuumailmapallo! Vähän olis ollut huisia :D.

Bournemouht Square

Ihanat Minna, minä ja Elina vikana päivänä, jolloin sääkin onneksi suosi! (Ikävä on teitä, mutta see you later, alligator ;D!)

Pier Theatre

Sunday in London

Toinen reissun suurkaupungeista, Lontoo, koettiin yhden sunnuntaipäivän mittaisella retkellä (josta noin kuusi tuntia kului matkustamiseen). Ihmeekseni voin kertoa, että näistä kahdesta, Lontoosta ja Pariisista, pidin enemmän ensiksi mainitusta. En tiedä oliko syynä "tottuminen" suurten kaupunkien hälinään (olin Bournemouthissakin jo viettänyt viikon verran aikaa), vai oliko Lontoo oikeasti ilmavamman puhtaamman oloinen.

Isänmaallisuus oli voimissaan niin Lontoossa, kuin muuallakin Englannissa: liput liehui vähän joka kadunkulmassa ja samankuvioista krääsää oli kaupat pullollaan.

Tuntui hassulta tajuta, että siellä todellakin oli punaisia busseja ja mustia takseja. Niittenhän piti olla niitä sellaisia juttuja, joita odottaa näkevänsä, mutta harmikseen näkee ehkä yhden, joka liikkuu keskustassa turistien takia :D.

Ihanat mennyttä aikaa hehkuvat puhelinkopit houkuttelivat ottamaan niitä perinteisiä turistikuvia. Koppiin ahtauduttiin yhdessä Reetan, Elinan ja Minnan kanssa. Eikä ollu edes ahdasta, heh!

London eye

Big Ben

Buckinghamin palatsi kuningattarineen (Elisabet II muuten oli linnassa :D!)

...ja karvalakki vartijoineen :D.

Vielä vuorossa on ainakin se pääkurssikohteeni, Bournemouthin, kuvasatsi, mutta sitten olisi varmaan aika siirtyä muihin aiheisiin :D...