Aluksi oli vähän pelottavaakin, ja vaati aika lailla rohkeutta uskaltaa julkaista tekstiä. Sen eteen oli tehty nimittäin hurjasti töitä (kirjoitin novellia kokonaisen vuoden ajan välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti) ja osittain teksti oli myös hyvin henkilökohtaista.
Nyt, kun novelli on julkaistu kokonaan ja koulukin alkaa muutaman päivän päästä, aion jättää blogin päivittämisen joksikin aikaa tauolle. Tauon pituudesta ei ole vielä tarkkaa ajatusta, mutta kun jossain vaiheessa tänne palaan, saattaa muutoksen tuulia olla edessä (?). Tähän voisin siis sanoa, että see you later (alligaterrr...), love you!
Kalajoen hiekoilta on tämä kuva, viikko sitten siellä loikoilin :D |
Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)
12.
Luku
”Mitäs kaunokainen? Pelottaako?”
kysyi liioitellun möreä ja selkeästi tekaistu ääni Nooran vasemmalla puolella.
Hänet oli istutettu auton takaistuimelle ja ääni kuului niin läheltä Nooran
korvaa, että hän tunsi lämpimän ilmavirran kutittelevan valtoimenaan
lainehtivia hiuksiaan. Samassa Noora tunnisti puhujan äänen, ja hän joutui
pidättelemään hymyä. Hänen ajatuksensa askartelivat kutkuttavan jännittävien
ajatuksien parissa. Minne häntä oltiin viemässä? Mitä siellä tapahtuisi? Ja
ennen kaikkea, keitä muita autossa oli? Kukaan muu ei ollut avannut suutaan
matkan aikana, kuin se muka-möreä-ääninen mies, jonka nimen Noora arveli
tietävänsä. Noora hipelöi mekkonsa rimpsuja, taitteli ja rullaili niitä, availi
uudestaan. Löyhytteli helmaa ja hiuksiaan tuntien samalla itsensä hölmöksi
istuessaan siinä silmät sidottuina. Entä jos kaikki autossa olijat tuijottivat
häntä. Ajatuksesta nolostuneena hän jähmettyi, kunnes hetken päästä aloitti
uudestaan liikehdintänsä entistä suurieleisemmin. Hän ei kerta kaikkiaan voinut
pysyä aloillaan!
”Nonniin, nyt olisi sitten aika nousta,
Nooraseni”, muka-möreä-ääninen mies sanoi. Hymy kuulsi hänen äänestään, eikä Noora
voinut olla punastumatta, kun miehen kädet tarttuivat tiukemmin auttaakseen
hänet ulos autosta. He lähtivät kävellen eteenpäin. Korkokengät kopisivat.
Naisia, tai tyttöjä, oli mukana ainakin kaksi kappaletta, Noora ajatteli ja
kihelmöinti niskassa tiivistyi. Hänet ohjattiin istumaan johonkin sopivan
pehmeälle. Samat karheat kädet riisuivat hitaasti huivin Nooran silmiltä. Noora
huokaisi syvään nähdessään paikan, jossa istui, ja seuralaisensa: sama espanjalaistyylinen
ravintola, missä he olivat olleet äitinsä kanssa, ja samassa pöydässä hänen kanssaan
istuivat äiti, Taneli, Anna ja Juha. Heidän vieressään seisoi Ricardo valmiina
ottamaan tilaukset.
”Voi ei teitä, ihanaa!” Noora kuuli oman
äänensä värisevän ihmeellisen kimeänä. Hän räpytteli silmiään ja hymy leveni
koko ajan hänen kasvoillaan. ”Me haluttiin yllättää sut, kun sä olet viime
aikoina ollut aika surullisen oloinen. Mä voin sanoa meidän kaikkien puolesta,
että me ollaan oltu niin tolloja, että haluttiin hyvittää kaikkea. Ja silloin,
kun sä ryntäsit Tanelille, ja mä olin siellä, se ei ollut sitä, mitä sä luulit.
Me suunniteltiin koko ajan tätä. Toivottavasti sä voit antaa meille anteeksi”,
Anna sanoi lohduton ilme kasvoillaan äänensä hiipuessa kuiskaukseksi. ”Mä olen
ollut aika typerä itsekin, täytyy myöntää” Noora sanoi ja taputti Annan kämmenselkää
haluttomana käsitellä aihetta juuri nyt, kesken ihanan yllätyksen. Äiti ja
Taneli hymyilivät kumpikin anteeksipyytävästi pöydän molemmin puolin.
Juomat tulivat hetken kuluttua
komeiden koristeiden saattelemana. Nooran aikoessa tilata itselleen raikasta
salaattia muut pistivät vastaan. ”Hei, tänään on sun syntymäpäivä! Tilaa jotain
erikoista ja kallista, jotain ihan kreisiä!” Anna intoili ja heilutteli
käsiään. ”Sinuunhan tämä espanjalainen kulttuuri-ilmasto nopeasti tarttuu!”
Noora hihitti. ”Sä olet ihan kuin jostain Serranon perheestä!” Hilpeä ilmapiiri
tarttui pian muihinkin, ja kohta nauru raikui pitkin rantaa. Taneli laski
käsivartensa rennosti Nooran harteille, ja Noora punastui äidin vinkatessaan
hänelle silmää. ”Vai että ystäviä”, hän kuiskasi suupielestään ja kohotti
kulmakarvojaan tietäväisen näköisenä Tanelin keskittyessä keskusteluun sopivasta juomavaihtoehdosta Ricardon kanssa.
”Mä taidan sitten ottaa kanaa
curryvadelmakastikkeella, riisillä ja keitetyillä vihanneksilla”, Noora päätti
lopulta muiden jo päätettyä ajat sitten. ”Mainio valinta! Se on sopivan
täyteläistä sinun kaltaisellesi sievälle nuorelle tytölle”, Ricardo lirkutteli
suu leveässä hymyssä. Noora purskahti nauramaan heti Ricardon mentyä. Anna oli
nauranut käsivarteensa jo hetken aikaa. ”Äiti ei ihme, että sä käyt täällä
nykyään ihan yhtenään!” Noora kiusoitteli puolestaan äitiään tökkien tätä
sormellaan. Häntä nauratti, kun äiti punastui nuoren tytön lailla. Hetken aikaa
äiti näyttikin Noorasta ihan nuorelta tytöltä huolellisine
meikkeineen, avokaulaisessa kesämekossaan.
Koko aterian ajan Noora kehui lakkaamatta
annostaan. Milloin hyvää oli tuoksu, milloin vadelmat kastikkeessa maistuivat
aivan siltä, kuin ne olisi joku käynyt takapihalta poimimassa. Toisten ihmeeksi
Noora söi koko lautasen tyhjäksi ja sanoi haluavansa jälkiruokaakin. ”Mä en ole
nähnyt Nooran syövän koko lautasellista ruokaa varmaan viimeiseen viiteen
vuoteen!” Anna taivasteli Nooran tutkiessa jälkiruokalistaa kieli hitaasti huulia
kiertäen. Hän päätyi valkosuklaamousseen ja vinkkasi Ricardon luokseen. Hetken
päästä Ricardo ilmestyi takaisin mukanaan korkeassa astiassa muhkea
valkosuklaamousse ja vaaleanvihreä kirjekuori. Nooran suu loksahti
hämmästyksestä raolleen. Mitä yllätyksiä oli tulossa vielä?
”Avaa se jo! Me ei malteta odottaa enää!” Anna hihkui ja pyöri
tuolillaan. ”Se on vähän niin kuin meiltä kaikilta, toivottavasti sä tykkäät
siitä”, äiti hymyili levottomasti ja hänen ilmeestään näki jännityksen. ”Me
ajateltiin, että sä nauttisit rentouttavasta lahjasta”, Taneli hymisi ja hiveli
salaa Nooran selkää. Kirjekuoressa olisi varmaan joku lahjakortti
kuumakivihierontaan tai jalkakylpyyn tai jonnekin. Kirjekuoreen saattaisi
mahtua myös muutama liuska kynsitarroja, kynsiä koristellen hän usein rentoutui
myös. Noora hiveli kuorta hitaasti punniten vaihtoehtoja. ”Avaa!” Anna hoki yhä
uudestaan, kunnes Noora viimein repäisi kuoren auki. Hän veti ulos lahjakortin luksuskylpylään. ”Voi ei, voi ei! Ihanaa! Eikä, ette te voi olla näin
kilttejä! En edes halua kysyä kenen idea tämä on ollut, koska -!” Noora hehkutti
pompahdellen tuolillaan. ”Hotellihuone on varattu viikon päähän. Anna voi
kyllä tulla mukaan, jos haluat”, äiti hymyili ja nauroi vuorotellen.
”Olipa ihana ilta! Tämä kuulostaa kauhean
kliseiseltä, mutta mä en mitenkään voi kiittää teitä kaikkia tarpeeksi”, Noora
huokaili heidän ajaessaan autolla takaisin kaupungin toiselle laidalle. Oli
helpotus tehdä sovinto, Noora ajatteli. He veivät ensin Annan kotiinsa ja halasivat pitkään
ennen kuin Anna kääntyi mennäkseen sisään. Oli jo vähän viileää, kun aurinko kääntyi laskuun kevyen tuulenvireen hipoessa tyttöjen selkiä. Sitten he muut
ajoivat omaan lähiöönsä. Noora hyppelehti sisään ja asetteli lahjakortin
kuoressaan huolellisesti työpöydälleen. ”Hyvää yötä rakas, kello on jo paljon
ja mulla on huomenna aamuvuoro”, äiti sanoi ja silitti Nooran hiuksia. ”Ei se
mitään, kohta meillä on viikonloppu aikaa pelkkään rentoutumiseen!” Noora
halasi äitiään. Hän hiippaili itsekin huoneeseensa ja jätti ikkunan auki. Hän
makasi valveilla hiljaa ja pitkään leppeän tuulen leyhäytellessä pitsiverhoja
Nooran huoneessa. Noora nousi sängystään ja hiipi äänettömästi ikkunaan. Oli
ihanaa, että kaikki oli taas kunnossa, hän huokaisi mielessään. Tällä hetkellä mikään ei voisi olla paremmin.
VAU, ihan täydellinen päätös täydelliselle novellille! :D Et uskokaan miten mahtavaa tätä oli lukea, haikeaa että tarina päättyi :D Luen ehdottomasti vielä kaikki luvut putkeen tässä joku päivä, kun nyt oon ahminut tätä näin pätkittäin :D Samalla voin sitten antaa tarkempaa kommenttia, kun tästä tuli taas tällainen ei-niin-erittelevä ylistyskommentaari :D
VastaaPoistaVoi kiitos hirveästi =)! Samoin oli aika mahtavaa julkaista sitä (ihan kuin olis julkaissut kirjan, hehe >:D). Ja kuulen myös erittelevää kommenttia tosi mielelläni! :D
Poistatosi hyvä novelli! sä osaat kirjoittaa hyvin! :) tästä innostuneena voi olla että mäkin uskallan joskus, kun saan oman novellini valmiiksi, julkaista sitä blogissa :) ei kai haittaa?
VastaaPoistaKiitos :)! Ja tietenkään ei haittaa, rohkeasti kannattaa juttujaan julkaista; siitä tulee itselle jotenkin sellanen "jes mä uskalsin ja onnistuin!" -olo :) Tsemppiä kirjoittamiseen!
PoistaTiedätkin tän jo, mutta mä ainakin oon tykänny hurjasti sun näistä novelleista :--) On ollu kiva niitä lukea, mutta yhtälailla tykkään lukea sun kaiken muunlaisiaki postauksia :)MÄ toivon, ettei sun blogitauko kestä ihan kaaauheen pitkään, koska se on oikeesti päivän piristys kun huomaa, että hyvässä blogissa on uus postaus :)
VastaaPoistaKiitos kovasti sinullekin :)! Mäkin toivon omasta puolestani, ettei blogitauko kestä pitkään, mutta nyt keräilen vähän ideoita, kuvia ja matskuja ja energiaa :D (sekä keskityn uuden novellin kirjoittamiseen ;)). Hienoa kuulla, että päivitykset piristää päivää! :)
Poista