Kahvittelua

Lauantaimoiks!
Minä olen sillä tavalla spontaani persoona, että rakastan yhtäkkisiä päähänpistoja tietyissä asioissa. Viimeisin tällainen päähänpisto toteutettiin eräänä päivänä tällä viikolla, kun lähdettiin tyttö(nais?)porukalla reilun 40 kilometrin päähän kahvittelemaan :).

Herttainen kahvila toivotti tervetulleeksi kukka-amppeleilla

Kahvilan yhteydessä oli myös "Naisten putiikki", jossa myytiin kaikenlaista romanttista, turhaa (ja vähemmän turhaa?) sälää. Eli siis sellaista aivan ihanaa, joista tietää, ettei tarvitse, mutta hirveästi himottaisi ostaa :D.

Se kahvitteluosuus... omenapaistosta vaniljakastikkeella!

Taino, kahvittelu ja kahvittelu...

Poutapäivä kun oli, niin käveltiin Reetan kanssa myös vilkkaasti liikennöityyn (lue: muutama vene laiturissa) satamaan.

Asuna toimi rento toppi + neule -yhdistelmä. Hametta (H&M) olen käyttänyt ihan hirveästi ja kauhistelen, kun se on uhkaavasti haalistumassa! Mistä mä uuden täydellisyyden löydän?

Kahvilan pihalla oli ihana maalaisromanttinen tunnelma, ja sisällä soi pianomusiikki livenä!

Joutsan joutopäivät

Kehuin taannoin ohimennen, että mun kesätyö ei ollut tavanomainen sitten yhtään. Nyt seuraa vähän esittelyä :). Kesätyö oli mulle aika jännittävä kokemus, sillä se liittyy mun mahdolliseen tulevaan ammattiin, joka olisi siis graafista suunnittelua. Tämä ei siis tosiaan ole sellainen se on sitä mitä haluan tehdä seuraavat kolmekymmentä vuotta elämästäni -ammatti, vaan yksi mahdollisuus, niistä lukuisista muista haaveammateista :).

      Suunnittelin siis tapahtumakäsiohjelman ja julisteen ulkoasun. Alkuperäisestä se jonkin verran muokkaantui, mutta perusidea säilyi silti samana. Työhön kuului taittoa, värien ja kuvien valintaa... Eräs yksi hienous mun suunnitelmasta oli poistettu, mikä mua jäi aika pakjon harmittamaan, nimittäin kuvien heijastukset. Mutta kai se oli vaan tilapulaa...
Nettisivut, jotka on myös luotu mun suunnitelman pohjalta: http://joutsa.fi/jouto/

     Juliste muuttui alkuperäisestä ihan jonkin verran, mutta olin käsittänyt vähän väärin sen, mitä siltä haettiin, heh :D. Jälleen kuitenkin perusidea, eli raikas, yksinkertainen ja kesäinen ilme, säilyi ennallaan.
      Kuten ainakin tuosta julisteen päivämääristä erottuu, niin Joutopäivät on jo ollutta ja mennyttä, postaus tulee vähän jälkijunassa mutta tuleepa kuitenkin! :) Mitäs tykkäsitte julisteen/käsiohjelman ulkoasusta?

Pakastealtaan kinuskituutti, luku 10

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

10. Luku

”Mä en olisi ikinä äiti susta uskonut!” Noora hehkutti innoissaan, kun he lähtivät kävelemään kotiaan kohti. ”Mutta miksi sä et ole kertonut mulle mitään?” Äiti kiemurteli ja puri huultaan kunnes sanoi: ”Mä pelkäsin, miten sä reagoisit. Että sä et hyväksyisi äitisi seurustelevan. Ja kai mä pelkäsin, että sä inhoaisit Juhaa. Että sä kokisit sen ottavan isän paikan. Enkä mä ole enää mikään nuorikaan ja -”, Nooran ilme valahti hitaasti. ”Sä luulet, että mä jotenkin haavoittuisin oman äitini onnesta. Miten sä voit luulla niin? Niin kuin mä muka rikkoutuisin jokaisesta pienestäkin kolhusta tai muutoksesta, joka tulee elämässä mua vastaan. Anna sanoi ihan samalla lailla, sekään ei luottanut muhun!” Noora sanoi tukahtuneesti ja tajusi saman tien puhuneensa ohi suunsa. Hän nosti kätensä suunsa eteen, otti pari askelta takaperin ja lähti juoksemaan. ”Noora! Älä mene! Odota nyt. Hei! Kerro mitä on tapahtunut!” Noora kuuli äitinsä huutavan takanaan, mutta ei pysähtynyt, vaan juoksi suoraan Tanelin ovelle ja alkoi koputtaa hillittömästi ovelle.

      Taneli avasi oven nauraen jollekulle, joka oli syvemmällä asunnossa. ”Noora”, Taneli sanoi ja lakkasi nauramasta. Noora yritti astua sisään, mutta Taneli seisoi tiiviisti oven edessä Nooran kurkkiessa hänen hartioidensa yli. ”Saanko mä tulla sisälle?” Noora sanoi hengästyneenä. ”Sori, nyt ei ole kovin hyvä hetki, tule joskus toiste, jooko?” Taneli sanoi vältellen Nooran katsetta ja vaihtoi jalkaa. Samassa joku huusi eteiseen: ”Taneli? Kuka siellä oikein on? Tule jo sisälle sieltä!” Nooran sydän tuntui halvaantuvan. Hänen jalkansa alkoivat täristä ja hänen oli otettava tukea seinästä. Asunnosta kuulunut ääni oli Annan.

      Noora niiskutti laahustaessaan kotiinsa, naapuriin. Miksi kaikki meni yhtäkkiä niin pieleen? Ensin oli välien katkeaminen Annan kanssa, sitten äidin kanssa ja lopuksi vielä Taneli oli pettänyt hänen luottamuksensa. Hän ei tuntenut enää jalkojaan eikä käsiään. Hänen kasvonsa olivat jälleen kyyneleiden juovittamat, kun hän kiipesi avoimesta ikkunasta huoneeseensa. Onneksi oli kesä. Noora kaivautui peiton alle ja vaikka kello oli vasta kahdeksan, hän nukahti hetkessä.

     Seuraavan kerran kun hän heräsi ja katsoi kelloaan, se oli kaksi. Hitto, ei olisi pitänyt mennä niin aikaisin nukkumaan. Mä olen nyt jo ihan pirteä, Noora tuumi ja nousi istumaan sängylleen. Pitsa janotti. Hän avasi pimennysverhon ja samassa kirkas aurinko häikäisi hänen silmiään. Noora käänsi katseensa pois typertyneenä. Kello olikin kaksi iltapäivällä! Kuinka pitkään hän oli oikein nukkunut?

      Eiliset vastoinkäymiset painoivat yhtä Nooran mieltä. Hän oli kurkkuaan myöten täynnä hankaluuksia ja päätti piristää itseään lähtemällä rannalle. Noora suuntasi vaatekaapilleen ja poimi päälleen suosikkikesämekkonsa. Mekon alle Noora puki bikinit, ensimmäistä kertaa tänä kesänä, ja heitti pyyhkeen tarakalle. Olisi aika heittää talviturkki, Noora ajatteli polkiessaan. Olihan sentään jo heinäkuun puoliväli.

      Noora huomasi nauttivansa suunnattomasti raikkaasta vedestä kelluessaan selällään. Rannalla oli muutamia tuttuja, joille Noora oli ohimennessään moikannut mutta joiden kanssa ei ollut jäänyt vaihtamaan kuulumisia. Siinä kelluessaan hän tajusi, että häneltä ei koskaan kysytty, miten meni. Kuulumisia oli kysytty aina Annalta ja Noora oli seurannut perässä kuin varjo, puhumattomana, hiljaista hymyä hymyillen. Ollut huomaamaton ja tarpeeton huomioida, mutta paikalle saapuminen oli näyttänyt paremmalta kahdestaan kuin yksin. Huomatessaan taas putoavansa syvemmälle synkkiin ja katkeriin ajatuksiin Noora nousi vedestä ja, kuin ravistellakseen ajatukset tiehensä pisaroiden mukana, hän puristi enimmät vedet pitkistä hiuksistaan. Hän kuivasi itsensä huolellisesti ja päätti poiketa paluumatkallaan kaupassa ostamassa jäätelön. Eilinen pitsa oli haihtunut eikä Noora ollut muistanut syödä mitään lähtiessään.

      Matkalla hän mietti taas Annaa, vaikka oli vakaasti luvannut itselleen pitää hänet poissa ajatuksistaan. Hänen ajatuksissaan häivähti hetken ajatus anteeksi antamisesta, mutta se häipyi niin nopeasti kuin oli syntynytkin. Sitten hän tajusi, sen takia Anna silloin alkukesällä erotti heidät, Tanelin ja Nooran! Juuri sillä hetkellä, kun Noora oli alkanut nauttia oikein kunnolla suudelmasta. Anna oli aivan varmasti kateellinen, vaikka tällä riittikin poikia vaikka muille jakaa. Hän ei ollut halunnut, että Nooralla kerrankin olisi jotain, mitä Annalla itsellään ei ollut.

     Tapansa mukaan Noora jumiutui minuuttikausiksi jäätelöaltaan viereen. Hän ei koskaan osannut päättää mitä halusi. ”Ota tuollainen kinuskituutti”, sanoi iloinen ääni hänen takanaan ja jonkun käsi laskeutui hänen olalleen. Noora käännähti ympäri ja näki edessään Soilen. Nooran silmiin syttyi pelokas katse. Muistikohan Soile, kuka sitä oli lyönyt kesällä? Miksi se oli nyt niin ystävällinen hänelle? Kysymykset risteilivät Nooran päässä, kunnes Soile avasi suunsa. ”Mä tiedän mitä sä ajattelet, kyllä mä muistan, mutta mä olen antanut anteeksi. Sitä paitsi mä ja Tomi erottiin, se jätkä on ihan kusipää. Ei siitä nyt kuitenkaan sen enempää. Tai no voin mä kertoa, sä kuitenkin kihiset uteliaisuudesta...” Soile höpötti iloisena Nooran vain tuijottaessa Soilea ilmeettömäksi jähmettyneenä.
     ”- Itse asiassa, mä olen sitä mieltä, että Tomi ei ole missään vaiheessa välittänyt mun mielipiteestä sen hiustyylin suhteen. Ai mutta hei, mun täytyykin tästä mennä, oli kiva tavata”, Soile sanoi ja korjasi laukkunsa asentoa. ”Heippa, ota se kinuski!” Soile hymyili ja iski silmää lähtiessään ripeästi kohti kassaa. Noora jäi tuijottamaan Soilen perään ja nipisti itseään toetakseen tapahtuneesta. Hän nappasi pikaisesti pakastealtaasta Soilen suositteleman jäätelötuutin ja sitä nuoleskellen, mitään sen kummemmin maistamatta, ajoi Nopsallaan kotiin syvälle ajatuksiinsa uppoutuneena.

3 weeks in Bournemouth

Kerrankin aurinkoinen sunnuntaimoi täältä nostalgiafiiliksistä!
     Nostalgiapisteet nousi taas eilen huippuunsa, kun mentin tyttöporukalla (minä, äiti, äidin ystävä ja pikkusisko) oikeisiin latotansseihin. Siellä sitten tanssattiin puoli yhdeksästä puoli yhteen asti yöllä valssia, tangoa, foxtrotia, humppaa ja jenkkaa, haha :D. Jos ette ole koskaan olleet kunnon vanhanajan tansseissa, kannattaa ehdottomasti joskus käydä: tulee siitä niin nostalgiafiilinki :). Silläkin uhalla, että joku eläkeläispappa saattaa hakea tanssiin :D.
     Mutta nyt aiheeseeen: pääosinhan siis vietin kolmeviikkoiseni Bournemouthissa, lukuisia retkiä lukuunottamatta. Bournemouth on merenrantakaupunki Englannin etelärannikolla, ja rantalomakohteena sitä mainostettiin, mutta sana rantaloma ei kyllä kauheasti meidän reissua kuvaa :D. Se sijaitsee noin 170 kilometriä Lontoosta lounaaseen ja asukkaita Bournemouthissa on noin 168 100.

Bournemouthin hiekkaranta, Pier

Disco järjestettiin kaksi kertaa viikossa, ja uskokaa tai älkää: se oli kirkossa! Porukkaa riitti ihan kiitettävästi (lue: ihan liikaa) ja musiikin kuuli hyvin (lue: korvat oli kovilla) :D.

Rannalla (ja matkalla sinne) oli kaikenlaista viihdykettä, joissa ei ehditty käymään. Esimerkkinä tämä kuumailmapallo! Vähän olis ollut huisia :D.

Bournemouht Square

Ihanat Minna, minä ja Elina vikana päivänä, jolloin sääkin onneksi suosi! (Ikävä on teitä, mutta see you later, alligator ;D!)

Pier Theatre

Sunday in London

Toinen reissun suurkaupungeista, Lontoo, koettiin yhden sunnuntaipäivän mittaisella retkellä (josta noin kuusi tuntia kului matkustamiseen). Ihmeekseni voin kertoa, että näistä kahdesta, Lontoosta ja Pariisista, pidin enemmän ensiksi mainitusta. En tiedä oliko syynä "tottuminen" suurten kaupunkien hälinään (olin Bournemouthissakin jo viettänyt viikon verran aikaa), vai oliko Lontoo oikeasti ilmavamman puhtaamman oloinen.

Isänmaallisuus oli voimissaan niin Lontoossa, kuin muuallakin Englannissa: liput liehui vähän joka kadunkulmassa ja samankuvioista krääsää oli kaupat pullollaan.

Tuntui hassulta tajuta, että siellä todellakin oli punaisia busseja ja mustia takseja. Niittenhän piti olla niitä sellaisia juttuja, joita odottaa näkevänsä, mutta harmikseen näkee ehkä yhden, joka liikkuu keskustassa turistien takia :D.

Ihanat mennyttä aikaa hehkuvat puhelinkopit houkuttelivat ottamaan niitä perinteisiä turistikuvia. Koppiin ahtauduttiin yhdessä Reetan, Elinan ja Minnan kanssa. Eikä ollu edes ahdasta, heh!

London eye

Big Ben

Buckinghamin palatsi kuningattarineen (Elisabet II muuten oli linnassa :D!)

...ja karvalakki vartijoineen :D.

Vielä vuorossa on ainakin se pääkurssikohteeni, Bournemouthin, kuvasatsi, mutta sitten olisi varmaan aika siirtyä muihin aiheisiin :D...

Midsummer in Paris

Nyt viimein niitä kielimatkakuvia, startataan Pariisista!
Reissuunhan siis lähdettiin 22.6. eli juuri sopivasti ennen juhannusta. Oli aika hienoa sanoa kaikille, että "juu meikätyttöpä se viettää juhannuksen Pariisissa" :D. Kuulosti jotenkin kauhean romanttiselta! Pariisissa vietimme viikonlopun, ja ainakin mulle se riitti varsin mainiosti. Oli nimittäin pieni kulttuurishokki pölähtää heti ekana 10 miljoonan asukkaan suurkaupunkiin, kun tähän mennessä Helsinki on vaikuttanut siltä tosi suurelta kaupungilta :D.

      Pariisi oli arkkitehtuurisesti hurjan kaunis kaupunki (sitä tosin osasin odottaakin), mutta siellä oli oikeasti joka talossa ranskalaiset pitsiparvekkeet! Ja nehän on niin mun näkösiä... yhyy, tahtoo!

     Minä rakastan sinua sadalla eri kielellä <3

Pakollinen "kattokaa kävin Riemukaarella!" -kuva. Suloinen Reetta hymyileepi vierellä :).

     Perjantai ja lauantai suosivat meitä sään puolesta, mutta sunnuntai oli sateinen. Ei ollut kivaa, hamosessa paleli :(. Ja jonotettiin hirveän kauan Louvreen hirveässä vesisateessa, mutta nähtiinhän me se kuuluisa Mona Lisa viimein. Pyh, sanon minä, ei se nyt niin ihmeellinen ollut :D.

     Näkymää Riemukaaren huipulta. Sentään yksi "korkea paikka" koettiin, Eiffeliin meillä ei nimittäin aika enää riittänyt :(. Toisaalta mua ei edes haittaa, sinne olisi nimittäin saanut jonottaa vaikka hirveän pitkään...

     Vaikka ei huipulle asti päästykään kiipeilemään, niin onneksi kuvia sain mukavasti :). Ah, oli Pariisi ihana paikka, mutta kyllä tämä tyttö sai metroista hetkeksi tarpeekseen. Huikeaa oli käydä, mutta vielä mukavampi on se tieto, ettei siellä tarvitse asua :D!

Suklaakastiketta ja oliiveja, luku 9 (ja vähän musikaalia)

Vielä hetken aikaa joudutte kielimatkan kuvia tarkempine höpötyksineen odottelemaan, sillä kuvakansiot ovat aika sekamelskassa, ja koneeni ei suostunut yhteistyöhön niitä selvitellessä tänään :(.
     Viikonlopun ohjelmaan muuten kuului taas Silmästä silmään -musikaaliesityksiä, jotka vedettiin (tietenkin) mahtavalla energialla läpi tällä kertaa oikeasti viimeisen kerran. Haikeeta... Yleisöä riitti molempiin näytöksiin kiitettävästi, joka tietenkin vaikutti suuresti tunnelmaan. Kiitos kaikille, kokemus on ollut kertakaikkiaan huikea ja unohtumaton!

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

9. Luku

Se sujui yllättävän mutkattomasti. Äiti oli kävellyt suoraan keittiöön kauppakassit molemmissa käsissään. ”Mä jäin vähän tuonne pihalle juttelemaan sen naapurin Juhan kanssa – ”. Hän jämähti oviaukkoon selvästi hämmentyneenä vieraasta pojasta keittiössään. Hetken toisiaan tuijotettuaan Noora takelsi: ”Ööm, tässä on Taneli…” ”Westman”, Taneli täydensi ja ojensi kätensä Nooran äidille. ”Nooran ystävä”, hän jatkoi ystävällinen ilme kasvoillaan. Ymmärryksen hymy levisi äidin kasvoille. Milloin se oli noin alkanut sädehtiä? Oliko se käynyt kampaajallakin? Noora ihmetteli ja häpesi itseään, kun ei ollut kiinnittänyt sen vertaa huomiota äitiinsä. ”No mutta, mukavaa tavata, nuori herra Westman. Ai mutta hei, sinähän se asutkin tuossa naapurissa, onhan me tavattukin!” äiti puhua pulputti ja istui ulkotakkisillaan pöydän ääreen ja otti käteensä tuoreen sämpylän. ”Vai että ystäviä”, äiti hymyili tietävästi Nooralle. Noora tunsi punan hulvahtavan kasvoilleen. Ärsyttävä punastumisgeeni!

      Lopulta Tanelin lähdettyä Noora yritti sulkeutua jälleen huoneeseensa, mutta äiti tarttui Noorasta kiinni. ”Kuule Noora, olen tässä viime aikoina tuuminut, että meidän pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä. Olisi kiva kuulla sun kuulumisia tai jutella ihan vaan niitä näitä. Hei, lähdettäisiinkö vaikka ulos jonnekin ravintolaan syömään?” äiti ehdotti hymyillen. Nooran kasvoille levisi samanlainen, yhtä leveä hymy. ”Joo, mennään vaan.”

      Noora tilasi herkulliselta kuulostavan pitsan, jossa oli salamia, oliiveja ja sipulirenkaita. Äiti itse halusi porsaanfileepihvin ja kermaperunoita. ”Tuo on niin äitimäinen annos kuin voi vain olla”, Noora nauroi, kun annokset tuotiin pöytään ravintolan terassille, jota reunustivat puiset aidat. He olivat löytäneet viihtyisän merenrantaravintolan, jossa oli vihreät puiset ja jo vähän kuluneet ikkunanpuitteet ja vanhanaikaiset kalusteet. Heitä palveli espanjalaisen näköinen, melko vanha mies, joka vinkkasi heille silmää joka kerta kulkiessaan pöydän ohi. Noora ei voinut olla huomaamatta äitinsä punastelevan jatkuvasti. ”Äiti, onko sulle tapahtunut jotain? Sä jotenkin hehkut tänään” Noora lausui kohteliaisuuden pitäessään pientä taukoa pitsan syönnistä. Hän ei ollut syönyt näin paljon pitkiin aikoihin. Hänestä tuntui, että kohta ratkeaisi ja hänen oli avattava mustien shortsiensa ylin nappi. ”No tuota noin, en mä tänään ihan sattumalta sinne pihalle jäänyt sen Juhan kanssa” äiti sanoi ja lisäsi huulipunaa syötyään annoksensa loppuun. ”Me ollaan oltu muutaman kerran ulkona yhdessä. Meillä on ollut hirveän hauskaa”, äiti huokaisi syvään vihreissä silmissään unelmoiva katse. Noora tuijotti äitiään suu auki. Äiti seurusteli! Hänen äidillään oli miesystävä! ”Voi äiti!” Noora nousi tuolistaan ja kiersi halaamaan äitiään. ”Ihanaa! Miksi sä kerrot vasta nyt?” Noora ihmetteli palatessaan istumaan. Muut ravintolan asukkaat vilkuilivat heitä. Äiti selitti sekavin sanakääntein ja silmät loistaen heidän ensikohtaamistaan ja sitä kuinka Juha oli hurmannut hänet ensimmäisellä hymyllään. Pian kävi kuitenkin selväksi, että äiti oli pelännyt, mitä voisi seurata kahden eronneen ihmisen vakavasta suhteesta.

     ”Mitä kauniit neidit haluaisivat jälkiruuaksi?” Ricardo, heidän tarjoilijansa, ilmestyi heidän pöytänsä viereen seisomaan. ”Mulle mansikkajäätelö”, Noora sanoi lyhyesti, mutta ei voinut olla huomaamatta äitinsä viivyttelevän. Luultavasti tahallaan. Itse asiassa aivan varmasti tahallaan, Noora ajatteli ilkikurisesti. Mikä miestennielijä siitä oli tullut! ”Minulle cappuccino”, äiti henkäisi äänessään hunajainen sävy. Hetken kuluttua tarjoilija palasi mukanaan annokset. ”Por favor, señorita”, mies sanoi vahvalla espanjalaisella aksentilla samalla syvään kumartaen. Noora vilkaisi äitinsä cappuccinoa. Sen maitovaahtoon oli pursotettu suklaakastikkeella suuri sydän.

Vaaleanpunaista hattaraa, 8. luku

Harvinaisen aurinkoinen päivä Bournemouthissa

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

8. Luku

Ovikello soi useita kertoja ennen kuin Noora kuuli sen. Hän punastui itsekseen. Kuinkahan kauan siellä oli jouduttu odottamaan? Noora vetäisi nopeasti päälleen kulahtaneen hupparinsa, hänellä kun oli ollut kirjastoreissun jälkeen päällään vain jo harmaantunut valkoinen toppi, joka oli sekin niin kulunut, että kuulsi läpi. Olisi noloa mennä avaamaan ovi, jos paidan alta loistaisivat pilkulliset Snoopy-rintsikat.

      Noora kipitti lyhyin askelin ovelle ja yritti rynkyttää sitä auki. Mikä hitto sitäkin tänään vaivasi? Lopulta ovi aukeni vauhdikkaasti ja Noora horjahti sen takana seisseen miehen päälle. ”Perhana, anteeksi kauheasti, kun mä tällä lailla kompuroin”, Noora sanoi käheästi ja veti hiuksia kasvoiltaan. Sitten hänen sydämensä jätti muutaman lyönnin väliin ja yritti sitten saada menetyksensä kiinni alkamalla takoa hurjasti. Hän seisoi vastapäätä, vain muutaman sentin päässä, Tanelia, jonka kasvoilla oli yhtä hämmästynyt ilme kuin hänellä itsellään. Sitten Tanelin suu levisi isoon hymyyn ja hän alkoi nauraa. ”Ai sinäkö asut tässä? Aika erikoinen musiikkimaku, en olisi susta uskonut! Mä muutin kesän alussa tuohon naapuriin, mutta miten me ei olla voitu nähdä toisiamme?” Noora rentoutui, kun Taneli oli kuin olikin muistanut hänet. Hän oli ollut päättäjäisillan jälkeen aivan varma, että ei törmäisi Taneliin enää koskaan ja surrutkin sitä vähän. Hän oli tuntenut itsensä ihan pikkutytöksi Tanelin rinnalla ja arvellut, että Tanelista Noora oli vain mukavaa seuraa yhdelle illalle. ”Ööm, tuota.. mä en ehkä haluaisi puhua siitä.. tai no oikeastaan haluaisin, mutta enhän mä sulle voi ruveta kauheasti selittelemään mun omia ongelmiani. Tai siis ei mulla nyt mitään suurempia ongelmia ole, mä vaan olen ollut niin hukassa viime aikoina ja -”, Noora puhua pulputti kunnes Taneli tarttui häntä ranteesta. ”Voisitkohan sä ensin vaikka nostaa varpaasi mun omien päältä, niin kerro sitten kaikki ihan rauhassa. Sä näytät aika kamalalta, milloin sä olet viimeksi syönyt tai käynyt kunnolla pihalla?” Noora nolostui. Hän ei ollut tajunnut seisovansa niin lähellä. Sitten häneen iski valtava hellyyden puuska. Millainen mies huomaa heti, kun naisella ei ole kaikki kohdallaan? Olikohan Taneli homo? Vaikka ei se siltä kyllä muuten vaikuttanut. Ihan kuin nallekarhu, Noora ajatteli.

      ”Kuule, haluaisitkohan sä tulla meille vähäksi aikaa istumaan, vai onko sulla kiire?” Noora kysyi ja hämmästyi itsekin omaa rohkeuttaan. ”Totta kai mä voin tulla, jos se vaan sopii”, Taneli hymyili. Noora kertoi äitinsä olevan töissä, eikä hän luultavasti palaisi hetkeen, joten Tanelin vierailu sopi Nooralle mainiosti. Lisäksi hän kaipasi seuraa pitkästä aikaa, vaikka yleensä viihtyikin hyvin yksin. Noora keitti teetä ja kananmunia, pilkkoi kurkkua ja tomaattia lautaselle ja käski Tanelin istua pöytään odottamaan. Noora otti yläkaapista vielä muutaman servietin ja taiteltuaan ne istui Tanelia vastapäätä. Taneli halkaisi jo sämpylää leipäveitsellä.

      ”No niin. Kerropa Taneli-sedälle mikä meidän pikku Nooralla on huolenaiheenaan?” Taneli sanoi lämpimällä äänellä, taputti Nooran kämmenselkiä ja tuijotti Nooraa silmiin koiranpentukatseella. Noora purskahti hersyvään nauruun. Lopulta Noora kokosi itsensä ja alkoi puhua kaikista mieltään painaneista asioista, vaikka ei itsekään tiennyt, miksi luotti edessään istuvaan nuoreen mieheen, jonka oli nähnyt vain kerran aiemmin. Pikkuhiljaa Nooran vatsaan pesiytynyt möykky alkoi sulaa. Noora hämmästyi, kuinka paljon ajatuksia hänen suustaan pulppusikaan. Hän kertoi äidistään, heidän nihkeästä suhteestaan ja siitä, kuinka äiti oli aina väsynyt ollessaan kotona. Noora kertoi tilanteestaan Annan kanssa ja pelostaan, että ei voisi enää koskaan jakaa yhteisiä hetkiä tämän kanssa. Noora piti pienen tauon päästessään kaikkein arimpaan kohtaansa. Hän voiteli vielä yhden sämpylän puolikkaan. Hän ei ollut tajunnutkaan, kuinka nälkäinen oli.

     Nooran viivytellessä Taneli hymyili rohkaisevasti ja sanoi: ”Noora, mä näen kyllä, että sulla on vielä jotain sydämelläsi. Turha sun on sitä peitellä.” Noora puraisi poskeensa. ”En mä oikeasti kuuntele sellaista musaa, mitä sä kuulit seinän läpi.” Noora ei tiennyt, miksi aloitti juuri musiikista, mutta ei jäänyt miettimään sitä, vaan jatkoi. ”Mä olen aina ollut ihan kamalan kiltti. Liian kiltti. Kun mä olin pieni, iskä ja äiti olivat vielä yhdessä. Mä muistan, että äiti oli aika väsynyt jo silloin, mutta se kuitenkin luki mulle illalla ja leipoi pullaa mun synttäreille. Iskää mä pelkäsin joskus, vaikka kyllä me silloin tällöin käytiin yhdessä puistossa ja sellasta. Mä muistan yhden kesän, kun me käytiin Lintsillä ekan kerran. Iskä osti mulle hirveen ison vaaleenpunasen hattaran ja söi sen loppuun, kun mä en pystynyt. Se oli aika jännää, koska aina jos en jaksanut syödä ruokaa loppuun tai kaaduin pihalla ja rikoin housun lahkeen tai jotain muuta ihan yhtä turhaa, niin iskä tukisti mua. Joskus se löikin ja mulla oli usein käsivarret mustelmilla, kun iskä retuutti mua kylpyhuoneeseen kuritettavaksi. Niinä hetkinä äiti ei ollut koskaan kotona ja aluksi se ei edes tajunnut, kun mä valehtelin pudonneeni puusta tai jotain.

      Mä en uskaltanut kertoa äidille iskästä. Mä pelkäsin, että se rankaisee mua siitäkin. Mä en muista ihan tarkkaan, että miten äiti sitten alkoi epäillä jotain, mutta mä olin viiden vanha, kun äiti otti eron. Sen jälkeen se ei jaksanut lukea mulle enää satuja, mutta mä olin onnellinen, kun vain sain olla pelkäämättä, että kohta mua taas satutetaan. Mä olin oppinut olemaan ihan kiltisti, usein vain piirtelin omassa huoneessani ja varoin puhumasta liikaa. Se, että iskä katosi kuvioista, ei muuttanut sitä ja äiti yritti saada mua ulos kuorestani, mutta ei se onnistunut. Mä luulen, että kun mä olin ala-asteella, äiti oli varmaan masentunutkin. Se vaihtoi työpaikkaa useamman kerran, mutta aina parin viikon jälkeen se vaipui taas sellaiseen horrokseen. Ei se muistanut laittaa mulle ruokaa, mutta mä olin silloin vain kiitollinen, koska mulle oli aina syöminen niin vaikeata. Mutta joka tapauksessa nyt mä olen vähän yrittänyt päästä tästä kiltin tytön roolista ja kuoresta eroon. Mä luulin, että mua satuttaa vaan enemmän, jos en uskalla sanoa koskaan vastaan. Nyt mä huomaan, että mua satuttaa yhtä paljon olla muka-kovis. Mulla ei ole enää yhtään ystäviä, enkä mä tällä menolla saa niitä edes siellä uudessa lukiossa.” Taneli nosti kätensä kuivatakseen Nooran kyynelistä märän posken. Samassa ulko-ovi kolahti. ”Moi Noora, mä tulin jo!” äidin ääni kuului kirkkaana eteisestä.

Big Ben

Moikka täältä sateisesta Bournemouthista! Eilen oltiin Lontoossa retkellä, nähtiin ne perinteiset: Big Ben, Piccadilly Circus, London Eye ja Buckinghamin palatsi (kuningatar oli kotona, hihi!) :). Nyt kun olen jo tottunut täällä elämiseen, aika on mennyt varsin mukavasti koulun, discojen ja muiden aktiviteettien parissa (vähäsen sateisesta säästä huolimatta). Mutta kyllä mua vähäsen jo koti-ikävä vaivaa... Tervetulleita olisi omat ihanat ihmiset, sauna ja kuitupitoinen ruoka :D!

Haha, tuossapa olis tuollanen turistipose, lisää Lontoon kuvia saanette sitten reissun jälkeen :) Have a nice evening!