Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)
10. Luku
”Mä en olisi ikinä äiti susta
uskonut!” Noora hehkutti innoissaan, kun he lähtivät kävelemään kotiaan kohti.
”Mutta miksi sä et ole kertonut mulle mitään?” Äiti kiemurteli ja puri huultaan
kunnes sanoi: ”Mä pelkäsin, miten sä reagoisit. Että sä et hyväksyisi äitisi seurustelevan.
Ja kai mä pelkäsin, että sä inhoaisit Juhaa. Että sä kokisit sen ottavan isän
paikan. Enkä mä ole enää mikään nuorikaan ja -”, Nooran ilme valahti hitaasti. ”Sä
luulet, että mä jotenkin haavoittuisin oman äitini onnesta. Miten sä voit
luulla niin? Niin kuin mä muka rikkoutuisin jokaisesta pienestäkin kolhusta tai muutoksesta, joka
tulee elämässä mua vastaan. Anna sanoi ihan samalla lailla, sekään ei luottanut
muhun!” Noora sanoi tukahtuneesti ja tajusi saman tien puhuneensa ohi suunsa.
Hän nosti kätensä suunsa eteen, otti pari askelta takaperin ja lähti
juoksemaan. ”Noora! Älä mene! Odota nyt. Hei! Kerro mitä on tapahtunut!” Noora
kuuli äitinsä huutavan takanaan, mutta ei pysähtynyt, vaan juoksi suoraan
Tanelin ovelle ja alkoi koputtaa hillittömästi ovelle.
Taneli avasi oven nauraen jollekulle,
joka oli syvemmällä asunnossa. ”Noora”, Taneli sanoi ja lakkasi nauramasta.
Noora yritti astua sisään, mutta Taneli seisoi tiiviisti oven edessä Nooran
kurkkiessa hänen hartioidensa yli. ”Saanko mä tulla sisälle?” Noora sanoi
hengästyneenä. ”Sori, nyt ei ole kovin hyvä hetki, tule joskus toiste, jooko?”
Taneli sanoi vältellen Nooran katsetta ja vaihtoi jalkaa. Samassa joku huusi
eteiseen: ”Taneli? Kuka siellä oikein on? Tule jo sisälle sieltä!” Nooran sydän
tuntui halvaantuvan. Hänen jalkansa alkoivat täristä ja hänen oli otettava
tukea seinästä. Asunnosta kuulunut ääni oli Annan.
Noora niiskutti laahustaessaan kotiinsa,
naapuriin. Miksi kaikki meni yhtäkkiä niin pieleen? Ensin oli välien
katkeaminen Annan kanssa, sitten äidin kanssa ja lopuksi vielä Taneli oli
pettänyt hänen luottamuksensa. Hän ei tuntenut enää jalkojaan eikä käsiään.
Hänen kasvonsa olivat jälleen kyyneleiden juovittamat, kun hän kiipesi
avoimesta ikkunasta huoneeseensa. Onneksi oli kesä. Noora kaivautui peiton alle
ja vaikka kello oli vasta kahdeksan, hän nukahti hetkessä.
Seuraavan kerran kun hän heräsi ja katsoi kelloaan, se oli kaksi. Hitto,
ei olisi pitänyt mennä niin aikaisin nukkumaan. Mä olen nyt jo ihan pirteä,
Noora tuumi ja nousi istumaan sängylleen. Pitsa janotti. Hän avasi
pimennysverhon ja samassa kirkas aurinko häikäisi hänen silmiään. Noora käänsi
katseensa pois typertyneenä. Kello olikin kaksi iltapäivällä! Kuinka pitkään
hän oli oikein nukkunut?
Eiliset vastoinkäymiset painoivat yhtä
Nooran mieltä. Hän oli kurkkuaan myöten täynnä hankaluuksia ja päätti piristää
itseään lähtemällä rannalle. Noora suuntasi vaatekaapilleen ja poimi päälleen
suosikkikesämekkonsa. Mekon alle Noora puki bikinit, ensimmäistä kertaa tänä
kesänä, ja heitti pyyhkeen tarakalle. Olisi aika heittää talviturkki, Noora
ajatteli polkiessaan. Olihan sentään jo heinäkuun puoliväli.
Noora huomasi nauttivansa suunnattomasti raikkaasta vedestä
kelluessaan selällään. Rannalla oli muutamia tuttuja, joille Noora oli ohimennessään
moikannut mutta joiden kanssa ei ollut jäänyt vaihtamaan kuulumisia. Siinä
kelluessaan hän tajusi, että häneltä ei koskaan kysytty, miten meni. Kuulumisia
oli kysytty aina Annalta ja Noora oli seurannut perässä kuin varjo,
puhumattomana, hiljaista hymyä hymyillen. Ollut huomaamaton ja tarpeeton
huomioida, mutta paikalle saapuminen oli näyttänyt paremmalta kahdestaan kuin
yksin. Huomatessaan taas putoavansa syvemmälle synkkiin ja katkeriin ajatuksiin
Noora nousi vedestä ja, kuin ravistellakseen ajatukset tiehensä pisaroiden
mukana, hän puristi enimmät vedet pitkistä hiuksistaan. Hän kuivasi itsensä
huolellisesti ja päätti poiketa paluumatkallaan kaupassa ostamassa jäätelön.
Eilinen pitsa oli haihtunut eikä Noora ollut muistanut syödä mitään lähtiessään.
Matkalla hän mietti taas Annaa, vaikka
oli vakaasti luvannut itselleen pitää hänet poissa ajatuksistaan. Hänen
ajatuksissaan häivähti hetken ajatus anteeksi antamisesta, mutta se häipyi niin
nopeasti kuin oli syntynytkin. Sitten hän tajusi, sen takia Anna silloin alkukesällä erotti
heidät, Tanelin ja Nooran! Juuri sillä hetkellä, kun Noora oli alkanut nauttia
oikein kunnolla suudelmasta. Anna oli aivan varmasti kateellinen, vaikka tällä
riittikin poikia vaikka muille jakaa. Hän ei ollut halunnut, että Nooralla
kerrankin olisi jotain, mitä Annalla itsellään ei ollut.
Tapansa mukaan Noora jumiutui minuuttikausiksi jäätelöaltaan viereen.
Hän ei koskaan osannut päättää mitä halusi. ”Ota tuollainen kinuskituutti”,
sanoi iloinen ääni hänen takanaan ja jonkun käsi laskeutui hänen olalleen. Noora
käännähti ympäri ja näki edessään Soilen. Nooran silmiin syttyi pelokas katse.
Muistikohan Soile, kuka sitä oli lyönyt kesällä? Miksi se oli nyt niin
ystävällinen hänelle? Kysymykset risteilivät Nooran päässä, kunnes Soile avasi
suunsa. ”Mä tiedän mitä sä ajattelet, kyllä mä muistan, mutta mä olen antanut
anteeksi. Sitä paitsi mä ja Tomi erottiin, se jätkä on ihan kusipää. Ei siitä nyt
kuitenkaan sen enempää. Tai no voin mä kertoa, sä kuitenkin kihiset
uteliaisuudesta...” Soile höpötti iloisena Nooran vain tuijottaessa Soilea
ilmeettömäksi jähmettyneenä.
”- Itse asiassa, mä olen sitä mieltä, että Tomi ei ole missään vaiheessa välittänyt mun mielipiteestä sen hiustyylin suhteen. Ai mutta hei, mun täytyykin tästä mennä, oli kiva tavata”, Soile sanoi ja korjasi laukkunsa asentoa. ”Heippa, ota se kinuski!” Soile hymyili ja iski silmää lähtiessään ripeästi kohti kassaa. Noora jäi tuijottamaan Soilen perään ja nipisti itseään toetakseen tapahtuneesta. Hän nappasi pikaisesti pakastealtaasta Soilen suositteleman jäätelötuutin ja sitä nuoleskellen, mitään sen kummemmin maistamatta, ajoi Nopsallaan kotiin syvälle ajatuksiinsa uppoutuneena.
”- Itse asiassa, mä olen sitä mieltä, että Tomi ei ole missään vaiheessa välittänyt mun mielipiteestä sen hiustyylin suhteen. Ai mutta hei, mun täytyykin tästä mennä, oli kiva tavata”, Soile sanoi ja korjasi laukkunsa asentoa. ”Heippa, ota se kinuski!” Soile hymyili ja iski silmää lähtiessään ripeästi kohti kassaa. Noora jäi tuijottamaan Soilen perään ja nipisti itseään toetakseen tapahtuneesta. Hän nappasi pikaisesti pakastealtaasta Soilen suositteleman jäätelötuutin ja sitä nuoleskellen, mitään sen kummemmin maistamatta, ajoi Nopsallaan kotiin syvälle ajatuksiinsa uppoutuneena.
Jälleen kerran ihan mahtava pätkä! :D Nyt pitää myös sanoa, että rakastan näiden lukujen nimiä! :)
VastaaPoistaKiitos kovasti! =) Hahaa, mulla oli eka ajatuksena laittaa aina novellipätkän otsikoksi tän novellin nimi, mutta sitten ajattelin, että vähän olis tylsää :D En myöskään halua liikaa paljastaa otsikolla :DD
Poista