Eminem stereoissa, luku 7

Blogin päivittely saattaa jäädä tähän novellin pätkien julkaisuun, mutta kuulumisia pyrin kirjoittamaan :). Nyt, kun olen jo jossain määrin sopeutunut tänne ja isäntäperhe on kovan yrityksen seurauksena muuttunut hitusen seurallisemmaksi, reissu tuntuu varsin mukavalta. Tänä iltana on vuorossa reissun toinen disco, jossa on oppilaita muiltakin kielikursseilta, ympäri maailmaa! Kunnon Bournemouth ja Pariisi -postaukset toteutan, kun pääsen reissusta kotiin :).

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

7. Luku

Mustat farkut ja tennarit, tummanharmaa takki. Hiukset pörrössä ja tumma silmämeikki. Noora katsoi itseään peilistä tyytyväisenä. Hän nosti maasta muovikassin, jossa oli muutama kirja. Ne pitäisi viedä kirjastoon nyt, vaikka satoi. Vaikka hän oli vakaasti päättänyt olla olemasta kiltti, hän ei silti ollut tyhmä. Miksi hän ottaisi tahallisesti ylimääräistä maksettavaa jostain typeristä kirjaston kirjoista?
   Noora ei juuri ollut käynyt kaupungilla kesän aikana. Hän oli pysynyt tiiviisti kotosalla, vaikka pitkästyi päivä päivältä enemmän. Punainen Nopsa allaan Noora kiisi kirjastoa kohti. Hän vei kirjat palautustiskille, mutta tapojensa vastaisesti hän ei suunnannutkaan kohti uutuuskirjojen hyllyä vaan meni levyosastolle. Jotain punkkia tai raskasta rockia, Noora mietti. Uskaltaisikohan hän ottaa jopa heavyä? Noora valitsi Reckless Loven uusimman, ja Eminemin muutamien vuosien takaisen rap-levyn. Nooran sieraimet värähtivät, hän oli aina inhonnut rap-musiikkia, mutta ajatteli sen olevan tarpeeksi härskiä sanoituksiltaan. Noora kiersi hyllyn toiselle puolelle vilkuillen levyjen takakansiin painettujen kappaleiden nimiä. Noora ei ollut kuullut yhdestäkään.

     Yhtäkkiä hän törmäsi johonkuhun. Hän mutisi hiljaa muutaman äkeän sanan ja nosti sitten hitaasti katseensa. Anna. Kireässä ponnarissaan ja kasvoillaan kevyt utuinen meikki.  ”Mitä vittua sä siinä ihmisten tien tukkeena seisot?” Noora sanoi. Hän oli tarkoittanut äänensä voimakkaaksi mutta kuulikin pettymyksekseen vain oman, tutun pehmeän ja hiljaisen äänensä. Kiroilu ei sopinut siihen. Hän otti kasvoilleen halveksivimman ilmeensä korvatakseen äänen luoman uskottavuuden puutteen. Anna nuolaisi huuliaan ja tuijotti Nooraa silmät selällään ja suu raollaan. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen hän lopulta hän sulki suunsa ja Noora näki, kuinka kyynel valui hiljaa Annan poskelle. Anna olisi selvästi ollut valmis sopimaan. Noora puraisi huultaan, aikoi sanoa jotain, mutta kääntyi, otti muutaman juoksuaskeleen ja polki kotiinsa niin lujaa kuin pystyi.

     Hengästyneenä ja hikisenä hän heitti takkinsa naulakkoon ja sulkeutui omaan huoneeseensa. Kohta Nooran stereoista kuului räjähtävää rockia. Naapurin uusi asukas sulki silmänsä ja huokaisi. Täällähän piti olla hiljaiset naapurit, mies ajatteli turhautuneena ja avasi tietokoneensa uudelleen. Hetken selailtuaan hän pysähtyi hetkeksi. Olisiko tuossa tarpeeksi rauhallinen kaksio?

      Hetken asuntoja selailtuaan mies päätti kuitenkin ensin huomauttaa naapuriaan. Ei pitänyt tehdä liian hätäisiä päätöksiä. Hän huusi poikaansa, joka pelasi tietokonepeliä huoneessaan. ”Hei, voisitko huikata naapurille, että laittaisi vähän pienemmälle tuota volyymia!” Poika veti jalkaansa suosikkihousunsa, haalistuneet ruskeat samettihousut. Päälle vielä puhdas ruudullinen flanellipaita, ja poika lähti naapurin ovelle. Poika oli oppinut naapurinkesytystaktiikan mummoltaan, joka oli myynyt maatilansa ja muuttanut kaupungin sykkeeseen vanhempiensa kuoltua nuorina. Mummo oli kuitenkin kyllästynyt naapureiden meluamiseen ja kokeillut useita eri keinoja saadakseen heidät hiljaiseksi. Lopulta mummo oli todennut kohteliaan, henkilökohtaisen huomauttamisen parhaimmaksi ja välittänyt tiedon ensin tyttärelleen, joka oli jakanut sen poikansa kanssa. Poika oli todennut sen yhä tehoavaksi, vielä yli puoli vuosisataa myöhemmin.

Perunamuussia lautasella, luku 6

Riemukaari oli hieno :)!

Huh, en osaa kuvitella: tämän päivän jälkeen kolmasosa kielikurssista on jo kulunut! Aika on mennyt nopeaan, on ollut kivoja juttuja ja ei-niin-kivoja juttuja matkan varrella. Meidän ryhmässä on kivoja ihmisiä, mutta isäntäperhe vaikuttaa vähän kyllästyneeltä, vaikka ollaan yritetty kovasti heille jutella. Ehkä se tästä lähteepi vielä sujumaan :). Tässä olis taas yksi pätkä novellia!

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

6. Luku

Noora pyöritteli perunamuusia lautasellaan. Pieni näykkäisy ja sitten taas pyörittelyä. Ruoka oli ehtinyt jo jäähtyä, ja äiti oli siivonnut pöydän, mutta Noora istui vielä yli puolet ruuasta edessään. Tätä oli jatkunut jo pari viikkoa ja äitikin oli jo alkanut huolestua, kun Noora näytti laihtuneen entisestään. Hän oli yrittänyt saada Nooraa puhumaan, mutta tyttö väitti sinnikkäästi, että kaikki oli kunnossa. Se oli kuitenkin emävale, sen oli kiireinen ja elämäänsä väsynyt äitikin huomannut.

   Joka kerran, kun puhelin soi, Noora säpsähti. Hän odotti soittoa poliisilaitokselta. Toteuttaisiko Tomi uhkauksensa, vai olisiko se unohtunut aamuun mennessä? Mitä jos poliisista soitettaisiinkin ensin äidille, mitä hän sanoisi? Joutuisiko Noora vankilaan? Hänhän oli kuusitoista ja ”rikosoikeudellisesti vastuussa”, kuten koulussa oli niin sinnikkäästi yritetty opettaa. Noora oli ottanut yleensä sellaiset tunnit rennosti, sillä eihän häntä sellaiset koskisi, hän oli ajatellut, mutta ei ollut arvannut, että sellainen aika koittaisikin varsin pian.

      Noora värähti pettymyksestä myös joka kerta, kun puhelin soi ja näytössä vilkkui Annan nimi. Hän ei ollut vastannut yhteenkään puheluun niistä monista, joilla Anna oli yrittänyt tavoittaa häntä. Viestejä oli varsinkin ensimmäisinä päivinä Nooran loukkaantumisen jälkeen sadellut useita, mutta Noora oli poistanut ne, lukematta. Pikkuhiljaa ne olivatkin loppuneet. Anna oli käynyt pari kertaa ovellakin, mutta Noora ei ollut avannut, vaan oli piiloutunut ikkunoiden paljastavalta alueelta nurkkiin ja ovien taakse. Hän ei halunnut nähdä Annaa, katsoa tätä silmiin, ei sen jälkeen, mitä hän oli sanonut ensimmäisenä kesäloman iltana. Noora tunsi loukkaantuneensa syvästi, ja vaikka Anna olikin vakuuttanut, että vain Annan isä ajatteli Nooran ja Nooran perheen olevan huonompia ihmisiä ja alhaista roskaväkeä, Noora oli varma, että myös Anna ajatteli sisimmässään niin. Toisinaan Noora kuuli alitajunnassaan äänen, joka mietti, miten Anna oli viitsinyt olla hänen kanssaan koko yläasteen ajan lähes joka päivä, jos ei olisi oikeasti viihtynyt hänen kanssaan, mutta Noora pyrki tukahduttamaan ajatuksen. Luultavasti Anna arveli, että Noora ei ymmärtäisi olla kateellinen hänen lähes ylhäisestä asemastaan, vaan Anna itse saisi loistaa harmaahiirulaisen Nooran rinnalla. Nooran, joka ei kuitenkaan uskaltaisi väittää vastaan eikä tehdä itseään näkyväksi, ettei vain loukkaisi Annaa.

      Syksyllä, kun Noora menisi kaupungin korkeimman keskiarvon vaativaan matematiikkalukioon ja Anna jatkaisi läheisessä tavallisessa pikkulukiossa, heidän välinsä eivät luultavasti palautuisi koskaan ennalleen. Kun Noora tajusi, mitä oli juuri myöntänyt itselleen, hän tunsi yhtäkkiä kuin kivi olisi pudonnut hänen vatsaansa. Hän yritti nielaista, mutta kurkkua kuivasi. Silmien takana kirveli. Ei, nyt en ala taas itkeä, Noora sisuuntui ja räpytteli kiivaasti silmiään asetellessaan lautasta tiskikoneeseen. Se oli melkein täynnä, taas. Noora annosteli sinivalkoista astianpesujauhetta koneeseen. Kun hän oli sulkemassa pikkuista luukkua, jauheen sekaan putosi kyynel. Miten mä voin olla tällainen nössö, Noora suutahti itselleen. Hän pyyhki silmiään sinisen paidan hihaan. Se oli yhdeksäs kerta sillä viikolla.

Haaste x2 ja vähän kuulumisia

Moikkelismoi täältä Bournemouthista! Viikonloppu Pariisissa takana (huh, kuinka kaunis kaupunki!). Täällä meillä on sievä pikkuinen talo rauhallisella omakotitaloalueella, ja ympäristö on ihan kuin jostain telkkarista! Rankka viikonloppu takana, viime yönä on takana bussiunta varmaan joku kaksi tuntia, eli varsin hurjasti... Mutta tästä ei nousta kuin ylöspäin!

     Päivän postausaiheeseen... Kaksi "uutta" haastetta täällä taas! Ne tulivat jo kauan sitten, mutta vasta nyt niille on sopiva aika. Ensimmäinen haaste tuli Tiialta (<-- Klik!) ja toinen Martsalta (<-- Klik!) :). Ainiin Martsa: sain kyllä sen sun viimeisimmänkin haasteen, mutta katson nyt vielä, että ehdinkö/haluanko/jaksanko tehdä sen, tässä kuitenkin se jo aiempi, kauan sitten lykkäämäsi haaste!

1. Haaste:

 -Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their 'tagger' and post it on their blog. 

- Then choose 11 people to tag and then link them in your post. 
- Create 11 new question for the people you to answer

- Do not tag back to the person who was already tagged you.

1. Lempibändejä/-artistejasi?
- No niitä on tosi vaikea alkaa luettelemaan, kun yleensä kuuntelen fiiliksen pohjalta, ja joiltain artisteilta kuuntelen ehkä yhden biisin silloin tällöin. Noh, tälläinen vastaus olis supertylsä ja mitään sanomaton, joten nimetään nyt pari: PMMP, Anna Puu, Jenni Vartiainen, Chisu, Paramore, Avril Lavigne, Bruno Mars, One Direction, Rihanna, First Aid Kit, Coldplay, Haloo Helsinki!, Kings of Convenience, Raymond & Maria, Aste, Paradise Oskar, Christina Perri...

2. Millaisista/Mistä elokuvista pidät?
- Kaikenlaisista ja kaikista :D! No useimmiten sellaisista helpoista (kuten romanttiset komediat), mutta silloin tällöin myös ns. vaikeammista elokuvista, joita joutuu myös pohtimaan, haha. Olen aika huono kritisoimaan mitään elokuvia, mutta genrenä kauhuelokuvat eivät ole se mun juttu. En voi käsittää ihmisiä, keiden mielestä romanttiset komediat, Twilightit, American Piet sun muut hupsuttelut ei olisi kivaa katsottavaa :O. Miksi leffaa katsoessa pitäisi pingottaa, valittaa ja arvostella (muuta kuin näyttelijöiden ulkonäköä >:D)? Kyllä jännitystä ja tragediaa saa olla, mutta ei sen tarvitse olla sellaista, että jää liiaksi ahdistava tunnelma itselle leffan loputtua. Muutamia lemppareita nimetäkseni: kaikki Twilightit, Harry Potterit, Taru Sormusten Herrasta -leffat, Sinkkuelämää-leffat, Pirates of Caribbeanit, American piet... Yksittäisistä sanotaan vaikka sellaiset pari kuin Wild Child, Mean Girls, Aquamarine ja Pieni suklaapuoti. En ole lapsellinen, en!


3. Onko sinulla lempinäyttelijöitä? Kuka/ketkä?
- Miksi ensin tulee vaan mieleen miesnäyttelijöitä :O? Orlando Bloom, Johnny Depp, Robert Pattison, Emma Watson ja Ashley Greene ehkä ekoina tulevat mieleen. Hahmoja olisi huomattavasti helpompi nimetä!


4. Unelma-ammattisi? Miksi?
- Mulla on vaikka kuinka monta unelma-ammattia! Haluaisin olla graafinen suunnittelija, vaatesuunnittelija, muotikuvittaja, kirjailija, toimittaja... Pienenä mulla oli jopa "säätiedottaja", mutta se haave ei ole enää ajankohtainen. Sitä, mikä noista mainituista mä haluaisin olla, mulla ei ole vielä oikein selkeää kuvaa.


5. Lempiherkkusi?
- Minun, herkkupepun, on oikeasti mahdotonta mainita yksi ainoa (kuten mitään muutakaan lempijuttua, mä niin tykkään kaikesta :D)! Jäätelö näin kesän korvalla (on tuossakin muuten taas sanonta! Mikä ihmeen kesän korva?) on ykkönen, mutta muina vuodenaikoina suklaa ja kaikenkarvaiset (ei oikeasti karvaiset!) kakkuset, leivokset ja keksit on parhaita. Kyllä, karkki ei ole listallani. Se on silloin tällöin hyvää, mutta piimäkakkuja, tiikerikakkuja, arabialaisia maustekakkuja ja pätkiskakkuja voisin syödä oikeasti joka päivä!


6. Haluatko naimisiin? Jos kyllä niin millaiset häät? Jos et, niin miksi?
- Haluan, en tiedä milloin, mutta haluan. Haluan joko kesä- ja syyskesän kirkkohäät, sopivan pienet ja intiimit, mutta en mitään "no mummo ja siskon perhe voi tulla" kuitenkaan. Koristeluissa ei tarvitse mitään rusetteja, pitsejä ja pastellisävyjä säästellä, mutta ällönimeläksi ei pidä mennä. Haluan huolellisen ulkoasun joka puolelle: ruokiin, kukkiin, koristeisiin, kampaukseeni, mekkooni, miehelleni, ja ennen kaikkea myös vieraille! Missään reikäfarkuissa ei häihin mennä! Jotain ohjelmaa pitää olla, mutta ei mitään liian typeriä leikkejä, ehkä tanssia. Perinteitä kunnioittavat häät, mutta ei kaavoihin kangistuneet. Sellaiset sopivan rennot, ettei ole katastrofi, jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan.


7. Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi?
- Yleensä mun vapaa-aika ei riitä siihen kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Mutta yleensä liikun, piirtelen, kirjoitan, valokuvaan, soitan pianoa ja datailen (ei mieluisin tapa, mutta varmaan yleisin D:). Kavereita näen liian vähän, mutta toisaalta viihdyn myös hyvin yksin.


8. Sivustot, joilla hengailet eniten (facebookin ja bloggerin lisäksi)?
- Demi.fi? En hengaile hirveästi muualla kun Facebookissa ja Bloggerissa :D


9. Oletko talvi- vai kesäihminen? Miksi?
- Kesäihminen! Silloin aurinko paistaa ja on lämmintä. Pääsee uimaan ja metsäpoluille juoksemaan, jonne voi lähteä joko seitsemältä aamulla tai illalla yhdeksältä. Tarkenee ohuissa liehuvissa vaatteissa. Voi syödä jätskiä, talvella kun ei tarkene. On lomaa! Ja jos ei ole lomaa, niin on töitä, joista saa palkkaa. Ei ole läksyjä. Grilliruoka ja tuoreet salaatit ovat plussaa myös. Liikkeelle pääsee niin skoballa kuin pyörällä. Eiköhän siinä perusteita tarpeeksi :D!

10. Lempiblogejasi?
- Jes, tätä kysymystä toivoinkin!
* Colour me!
* Are you feeling fashionable?
* Mariannan
* Nelliinan vaatehuone
* Pupulandia


Viisi parasta ovat listattuna tuossa, kutakuinkin parhausjärjestyksessä, Colour me! noista kaikista ylivoimaisesti ykkösenä (taisi muuten olla eka blogi, jota oon koskaan lukemalla lukenut :D). Muita ehdottomasti mainitsemisen arvoisia: The Way I Are, 365 days with ida, naaG - not an average Guy, Picture Puttonen ja Sonnela.


11. Kiinnitätkö blogeissa enemmän tekstiin vai kuviin huomiota? Kumman laatu on tärkeämpää?
-  Kuvat näkyvämpänä elementtinä tietenkin kiinnittää ensin huomion, ne ovat ensivaikutuksen kannalta siis tärkeitä. Jatkoa ajatellen homma menee melko lailla fiftyfifty: visuaalisena ihmisenä rakastan kauniita kuvia ja ne ovat hurjan tärkeitä, mutta en jaksa pitkään blogia lukea, jos teksti on huonoa. Arvostan oikeinkirjoitusta ja huolellisuutta tekstin ulkoasussa. Jos on pakkopakko valita niin kuvat.

2. Haaste:

Tarkemmat tiedot haasteesta:

Listaa asioista, jotka tuovat hyvää mieltä ja ihan sekalaisessa järjestyksessa. Haasteseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää)
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että he ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi
(linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)

1. Läheiset eli perhe ja ystävät (niistä tärkeämpää on vaikea valita). Nehän ne kaikille on se tärkein asia, joka sitä hyvää mieltä tuottaa.
2. Hyvä sää eli ei sada, eikä tuule kamalan kovaa. Pilvipoutakin käy :D.
3. Ruoka (ja herkut). Eiks se niin mene, että "hyvä ruoka, parempi mieli"?
4. Matkustaminen (& uudet kulttuurit) olisi mun harrastus, jos se käytännössä olisi mahdollista. Harvinaisena herkkuna entistä makeampaa!
5. Musiikki sekä kuunneltuna että itse soitettuna tuopi hyvää mieltä ja tunnelmaa.
6. Liikunta omassa tahdissani. Erityisesti kesäisin se on aika mukavaa :D.
7. Sauna! Ihana rankan koulupäivän jälkeen. Rentouttava hiihtolenkin päälle. Kiva kesäisin, kun pääsee samalla uimaan. Actually every time :).
8. Näinkin hyödylliset ja syvälliset asiat kuin vaatteet ja kosmetiikka. Rakastan <3
9. Harrastukset on piristäviä arjen keskellä!
10. Ja vikaksi vielä: jos joku on kommentoinut blogiin!

Hahaa, syvällisiä hyvänmielen aiheita :D. Mutta en ottanutkaan tätä nyt miltään "maailmanrauhaa" -kannalta... Eivätkä ole missään järjestyksessä :). Ja tällä kertaa en taida laittaa kumpaakaan haastetta eteenpäin, vaikka näissä niin käsketään, mutta joku toinen kerta sitten!

Tropiikin hedelmiä, luku 5

    Huhhuh, lähtö Pariisiin ja Englantiin lähenee "huolestuttavaa" vauhtia! Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä, lähtöön täältä kotoa lentokentälle on enää seitsemän tuntia, kääks :D! Matkalaukku on pakattuna (en edes purkanut sitä kertaakaan, vaikka pakkasin koko päivän!) ja passi valmiina odottamassa. Huh, kohta sitä pyöritään Eiffelissä ja livutaan Seineä pitkin. En kestä enää odottaa :D!

     Pitää muuten huomauttaa, että postaustahti saattaa muuttua epäsäännölliseksi, sillä en tiedä kuinka paljon meille jää täysin vapaata aikaa. Otan siis kyllä läppärin mukaan, joten täysin hiljaisuus ei varmasti tule täällä olemaan :).

Kuva weheartit (näin poikkeuksena)

 Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

5. Luku (hihii, mun lemppariluku, kertokaahan tekin mielipiteenne :)!)

Pihalta kuului juhlimisen ääniä, pullot kilisivät, musiikki pauhasi stereoista ja jokunen iloinen juhlija lauloi epävireisesti tanssiessaan. Jotkut halailivat ja pussailivat avoimesti, toiset yrittivät piilotella jasmiinipensaiden takana, huonolla menestyksellä. Sisällä paloivat valot ja porukkaa näytti olevan runsaasti. Joku täysin Nooralle tuntematon kävi avaamassa portin hänelle, Tanelille ja Juskalle, joka seisoi vähän taka-alalla hiljaisena. ”Ja Tanelin kaveri”, Noora esitteli heidät portinavaajalle, mutta tätä ei näyttänyt juurikaan kiinnostavan, ketä portista astui. Noora mietti, kenenkähän idea oli ollut tulla tänne, Taskisten satojen tuhansien eurojen arvoiseen taloon, pitämään bileitä. Tästä Anna ei pelkillä toruilla selviäisi, hän ajatteli nähdessään jonkun ammattikoululaisen kiipeävän alastomana suihkulähteen kauniin veistoksen päälle yrittäen samalla tehdä tanssiliikkeitä stereoista kuuluvan hittikappaleen tahtiin. Samaan aikaan sisältä kuului kirkunaa ja kirkasta lasien särkymisen kilinää. ”Mä käyn tuolla siistiytymässä, näytän varmasti sen verran kauhealta”, Noora sanoi, naurahti ja lähti suunnistamaan wc-kylpyhuonetta kohti Tanelin vilkuttaessa hänen peräänsä.

     ”Hirveätä!” Noora kähähti itsekseen katsoessaan itseään peilistä. Hänen kasvonsa punottivat ja olivat ripsiväristä laikukkaat. Silmät olivat sameat ja itkusta turvonneet. Mekko oli revennyt niin, että punaiset stringit melkein pilkottivat sivusta. Mekko oli savesta likaantunut hänen maattuaan metsässä. Noora päätti käyttää hyväkseen Taskisten ylellisen, marmoroidun ja osittain kullatunkin kylpyhuoneen ja veti kaapista pehmeän kylpypyyhkeen. Hän pesi ensin kasvonsa huolellisesti ja astui sitten suihkuun. Hän suihkutti itseään lämmintä vettä säästelemättä, käytti hierovaa suihkua ja laventelilta tuoksuvaa shampoota. Hän joutui miettimään pitkään, millä suihkugeelillä halusi pestä itsensä. Onkohan ruusun tuoksu liian perinteinen, eivätkö tropiikin hedelmät olisi vähän särmikkäämpi valinta? Noora tuumi, mutta antoi itselleen periksi ja valitsi pehmeän ja herkän ruusun. Kuivattuaan hiuksensa föönillä ja rasvattuaan vartalonsa hunajaisella vartalovoiteella hän veti laukustaan legginssit ja saman tunikan, jotka hänellä olivat olleet päällään Annalle lähtiessä. Siitä tuntui olevan ikuisuus. Hän ei jaksanut meikata enää uudelleen. Posket hehkuivat luonnollista punaa kuuman suihkun jäljiltä. Sullottuaan mekon laukkuunsa ja puettuaan kuitenkin korkokengät tennareiden sijaan (hän oli löytänyt pudonneen kenkänsä) Noora astui huuliaan rasvaillen ulos kylpyhuoneesta. Ovella hän törmäsi johonkuhun.

      Noora yritti astua perääntyvän askelen, mutta törmäilijä ei päästänytkään häntä kauemmaksi, vaan veti lähemmäs. Noora nosti hitaasti katseensa ja näki kullanruskeiden silmien hymyilevän hänelle. ”Oletpa sä kaunis”, Taneli sanoi ja hetken katseltuaan painoi huulensa hellästi Nooran suulle. Noora oli pakahtua. Tanelin lämmin vartalo painui aivan kiinni Nooran vartaloon. Noora nosti kätensä Tanelin niskaan. Ensisuudelma. Suudelma tuntui kestävän aivan liian lyhyen aikaa, joku veti Tanelia kauemmas hänestä. ”Sori, että mä keskeytän herkän hetken, mutta voisitko sä, Noora, mitenkään tulla auttamaan mua? Mä en saa porukkaa ulos täältä ja ne on alkanut hajottaa paikkoja, äidin perintöastiasto meni jo”, Anna sanoi ja katsoi Nooraa kulmien alta ja anteeksipyytävän näköisenä. Noora nielaisi. Hänen teki mieli kiljua Annalle. Miksei hän ollut voinut pyytää jotakuta muuta tai edes odottaa pientä hetkeä. Samaan aikaan Noora kuuli pienen äänen päänsä sisällä hokevan, että hän olisi tehnyt itse samoin. ”Totta kai, mä tulen”, Noora sanoi, ja hämmästyi äänensä lempeyttä, jota ei ollut kuullut siinä pitkään aikaan. ”Mä voin tulla hei kanssa, ettehän te pienet hentoiset tytöt kahdestaan pärjää näin isolle sakille, kuin mitä täällä on”, Taneli hymyili reippaasti. Nooran kasvoille levisi helpottunut hymy ja Anna säteili. Kukaan ei ollut koskaan sanonut häntä hentoiseksi Nooran rinnalla! Kultainen poika, ei ihme, että Noora oli päätynyt tuohon sen kanssa, Anna ajatteli mielessään.

     Vaati suurta ponnistelua saada juhlijat ulos talosta ja porttien ulkopuolelle. Muutama juhlija pullikoi rajusti vastaan ja juoksi ympäriinsä pihalla yrittäessään päästä piiloon, jotta voisi jatkaa juhlintaa häätäjien poistuttua takaisin sisälle. Lopulta he kuitenkin saivat kaikki lukittujen porttien ulkopuolelle. Katua reunustivat hienostoperheiden talot.

     Palattuaan sisälle Anna purskahti itkuun. ”Mä en selviä tästä! Ne pakottaa mut muuttamaan jonnekin sijaiskotiin tai ainakin laittaa kotiarestiin loppuelämän ajaksi! Ja nyt säkin inhoat mua, kun mä jätin sut sillä lailla yksin sinne puistoon. Mä kuulin mitä tapahtui! Minne sä oikein lähdit?” Noora kietoi kätensä Annan hartioiden ympärille ja silitteli hiljaa tämän käsivartta. Lohduttaakseen hänkin Annaa Taneli keitti teetä ja ojensi höyryävän kuuman kupin vihreää teetä Nooralle ja toisen Annalle, joka nyyhkytti nyt hiljaa sohvalla. ”Älä hei huoli, kaikki järjestyy kyllä. Mä voin puhua sun vanhemmille, jos se auttaa”, Noora sanoi, mutta epäili itsekin sanojaan. ”Älä! Tai siis, ethän nyt loukkaannu, mutta mun isän mielestä, tiedäthän sä millainen paska se osaa olla, sä et ole yhtä hyvä kuin me”, Anna piirsi lainausmerkit ilmaan. ”Ihan vaan sen takia, että sun äiti on avioeronnut lähihoitaja, eikä mikään typerä opettaja tai lakimies tai insinööri, niin kuin isä itse on. Se varmasti alkaisi syyttää, että se oli sun idea pitää meillä bileet ja jos se saisi sen muka todistettua, sä olisit kaksinkertaisessa pulassa sen jälkeen mitä siellä puistossakin tapahtui”, Anna sanoi ja pyyhki silmiään.
     Noora rypisti kulmiaan. Miksi Anna alkoi nyt kertoa tuollaista, kaikkina niinä hetkinä, kun he olivat olleet kahden, hän olisi voinut kertoa. Mutta nyt, nyt kun kaikki olivat muutenkin hysteerisiä, väsyneitä ja epätoivoisia, Anna päätti kertoa asian, jonka Noora oli aina vaistonnut katsoessaan Annan isän jäykkiä ja ylimielisiä kasvoja. Noora laski kätensä Annan harteilta ja käänsi päänsä poispäin. ”Mikset sä ole kertonut?” Noora kuiskasi. ”Mä… mä olen aikonut, aloittanutkin monta kertaa, mutta musta on tuntunut niin pahalta sanoa se, että mä en ole pystynyt. Mua on pelottanut ajatella miten sä reagoit. Mutta nyt mun oli pakko kertoa ja tämä oli kaikista pahin tilanne siihen”, Anna selitti ja kietoi nyt puolestaan omat kätensä Nooran harteille. Noora ravisti ne pois ja nousi seisomaan. ”Taneli, voisitko sä mitenkään saattaa mua kotiin? Kello on jo liikaa”, hän oli vilkaissut kelloaan. Se näytti varttia yli kahtatoista. Äiti olisi raivona, kun hän menisi kotiin, mutta mitä sen olisi enää väliä tämän kaiken jälkeen. Hän ei enää koskaan olisi kiltti tyttö.

La valse d`Amélie ja Le onde

Vaikka mun tie Puulan seutuopiston musiikkikoulussa saikin päätöksensä, mun soittaminen ei lopu (olen soittanut tänä kesänä varmaan enemmän, kuin minään muuna kesänä, vaikka vannoin, etten soita pitkään aikaan yhtään mitään :D).
     Koska tällaiset ns. "laulukirjat" (eli esim. Suuret Pop Toivelaulukirjat ja Hits-kirjat) ei tarjoa tarpeeksi suurta haastetta (ne käy vaan pidemmän päälle yksinkertaisesti tylsäksi soittaa...), tilasin F-musiikista pari kappaletta entisen soitonopettajan mulle suosittelemia kirjoja. Ne sisältävät sellaista kevyitä klassisia sävelmiä, eli tarjoavat haastetta, mutta eivät vaadi monen kuukauden harjoittelua.

Toinen kirjoista on ranskalaisen Yann Tiersenin Piano works (kappaleita vuosilta 1994-2003). Käsitykseni mukaan ainakin osa (kaikki?) on Amélie-leffan sävelmiä, eli ovat aivan ihania kappaleita!

 

 Ihanaa La valse d`Amelie:ta olen jo ehtinyt pikkuriikkisen soittaa... ooh!

Kirjassa on kaksikymmentäkolme kappaletta, joten soittamista riittää varsin mukavasti, kun yhden kappaleen pituus yltää useampaan sivuun.

Toinen kirja, italialaisen Ludovico Einaudin The piano collection volume 1, sisältää niin ikään kevyehköä klassista musiikkia neljäntoista kappaleen verran, joten soiteltavaa riittää tässäkin. Näillä pärjää jo melkoisen mukavasti pitkäään, joten anteeksi tuleva seinänaapurini, mikäli et pidä pianomusiikista :D.

Hahaa, kyllä sitä pieni ihminen pienestä ilahtuu, olin aivan innoissani ja ilahtunut (ja olen vieläkin), kun kirjat tulivat huomattavan nopeaa vauhtia (lauantaina tilattiin ja tiistaina ne oli postilaatikossa) perille. Nyt vaan tulee pakollinen kolmen viikon odotus, että pääsen niihin käsiksi. Tosin tämä viivytys on aika mukava :D. Huh, enää reilu vuorokausi ja sitten.....

Tuulen suunta kääntyy, luku 4

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

4. Luku

”Anna! Ihanaa sä tulit! Me ei olla nähty aikoihin, sun on pakko tulla tuonne mun kanssa vaihtamaan kuulumisia!” joku Nooralle vieras, pitkä ja urheilullinen tyttö huudahti ja syöksyi Annan kaulaan. Noora näki miten Anna nauroi ja lähti tytön mukaan vilkaistuaan Nooraa ilmeellä, joka oli yhtä aikaa anteeksipyytävä ja hiukan omahyväinen. Noora jäi seisomaan yksin keskelle puistoa. Hetken tarkkailtuaan hän tajusi, että vieras tyttö ei päästäisi Annaa luotaan pitkään aikaan, ja päätti sitten istuutua maahan hörpätäkseen lohdukkeeksi omenasiideristään.

      Istuttuaan jonkin aikaa hän tunsi mielialansa kohenevan ja päätti mennä juttelemaan toisille ihmisille. Noustuaan ylös Noora horjahti hiukan ja joutui keskittymään kohdistaakseen katseensa. Huh, tämähän nousee nopeasti päähän! Noora ajatteli ja voitonriemuinen hymy levisi hänen kasvoilleen. ”Moi, mitäs te?” Noora asteli yläasteelta tuttujen nuorten luo ja asetti käsivartensa rennosti lähimmän pojan olalle. Poika oli aika pitkä ja Noora tajusi, ettei ollut aikaisemmin edes katsonut tätä kunnolla. Hän ei edes muistanut pojan nimeä. ”Mikäs sun nimi on?” Noora kysyi ja tajusi hämärästi kuulostavansa hölmöltä. Hän päätti kuitenkin hymyillä valloittavasti ja väänsi vartalonsa aivan pojan kylkeen. Poika ei ollut hullumman näköinen, Noora ajatteli, jos tämä onnistuisi, hän olisi huomenna entinen neitsyt. Normaalisti Noora olisi säikähtänyt omia ajatuksiaan, mutta hän oli vakaasti päättänyt kuoriutua pois kiltin tytön roolistaan ja jatkoi räpyttelemällä silmäripsiään pojalle, joka esittäytyi Tomiksi. Muut vaikuttivat lähes selviltä ja vilkuilivat toisiinsa kummastuneina, kun Noora kiehnäsi yhä Tomia vasten. Tomi yritti karistaa Nooraa kyljestään, mutta ei onnistunut. ”Ööh… anteeksi, mutta mä seurustelen tämän Soilen kanssa tässä”, Tomi esitteli vieressään seisovan ruskeasilmäisen tytön, jolla oli sydämenmuotoiset kauniit kasvot. ”Mitä? Etkä seurustele, sä huijaat!” Noora sanoi kiusoittelevalla äänensävyllä ja pukkasi Tomia kylkeen. ”Kyllä se seurustelee! Että mene kauemmaksi!” Soile tiuskaisi ja tyrkkäsi kevyesti Nooraa poispäin itsestään ja Tomista. Muut lähellä seisovat ihmiset seurasivat tilannetta hämmästyneinä, sillä he eivät olleet koskaan nähneet Nooran käyttäytyvän sillä tavalla – kiltin, suloisen ja hiljaisen Nooran, joka oli aina ajallaan kotona ja jolla oli aina läksyt huolellisesti tehtyinä. Monen suu loksahti auki, kun Noora irrottautui Tomista ja hänen kasvoilleen levisi vihainen, kostonhimoinen ilme. Vihreät silmät leimuten hän asteli Soilea päin. ”Mitä sä tulet mulle kärisemään! Älä sä kuule puutu tähän!” kuului läiskäys, kun Nooran kämmen osui Soilen poskea vasten, ja hätääntyneitä kiljaisuja. Noora perääntyi kauhistuneena kädet suun edessä. Soile kyhjötti maassa, hänen silmistään valui mustia ripsivärin värjäämiä kyyneliä. Hän piteli poskeaan. ”Mitä hittoa sä nainen oikein teet?!” Tomi karjui Nooralle ja kyykistyi Soilen viereen. ”Mä… mä tein sen, mikä oli sille oikein!” Noora sanoi uhmakkaasti, mutta hätäännys kuulsi hänen äänestään. ”Sä olet ihan sekopää!” Tomi huusi Nooralle, joka perääntyi jo poispäin kohti puiston reunasta alkavaa metsää. ”Mä vien tän poliisille! Näin helpolla sä et tästä selviä!” Noora kuuli Tomin huutavan vielä peräänsä.

      Noora juoksi metsää kohti niin kovaa kuin korkokengissään vain pääsi. Noora tunsi kuinka kyyneleet virtasivat hänen poskiaan pitkin. Mitä hän oikein oli ajatellut läimäyttäessään Soilea? Voisiko siitä oikeasti saada aikaan poliisiasian, Noora ei tiennyt. Ja eihän tyttö ollut mitään väärää tehnyt. Kyllä Noora itsekin olisi hermostunut, jos joku käpälöisi hänen poikakaveriaan, jota Nooralla ei tosin ollut koskaan ollutkaan. Noora tajusi etäisesti juosseensa syvälle metsään ja käpertyi maahan makaamaan. Sammal hänen allaan oli vähän kosteaa. Hän itki ja tärisi hillittömästi. Nooran vatsassa velloi ja hän oli varma, että oksentaisi kohta. Alkoi olla jo viileää ja hämärää. Maattuaan ikuisuudelta tuntuvan ajan verran Noora nousi istumaan. Hän pyyhki kasvojaan käsiinsä ja tajusi hukanneensa toisen kenkänsä. Sekin vielä, mun lempikorkkarit! Noora ajatteli ja kuuli kurkustaan kirahtavan äänen, joka sekoittui nyyhkäisyyn.

      Hän kompuroi seisomaan. Enää hänen päässään ei pyörinyt, mutta hänen jalkansa tärisivät yhä ja ne olivat täynnä oksien raapaumia, joista osa vuosi vähän verta. Hänen kiharainen nutturakampauksensa oli levinnyt hartioille. Minne hän menisi? Kotiin hän ei voisi mennä, ei tämän näköisenä. Annan kotona ei ollut ketään, eikä hän pääsisi sisään ilman portin ja oven tunnuslukua. Muut hänen ystävistään asuivat niin kaukana kaupungin laidoilla, että olisi turha edes yrittää päästä kenenkään luokse. Lisäksi suurin osa heistä taisi olla juhlimassa koulun päättymistä. Mummo asui lähellä puistoa, mutta hän ei uskonut, että mummo katsoisi sen paremmalla hänen ilmaantumistaan ovensa taa kuin äitinsäkään.

      Noora tajusi juuri ja juuri päässeensä takaisin puiston laitaan. Taivas oli tumma ja tähtisen kirkas. Puistossa ei ollut enää juuri ketään. Muutama hahmo seisoi kumarassa vanhan vaahteran alla ja näytti keräilevän tavaroitaan kasaan. ”Hei, tiedättekö minne ihmiset ovat menneet?” Noora kuiskasi ääni väristen. ”Ne meni sinne Taskiselle. Siellä on kuulemma kämppä tyhjänä. Se on joku porvariasunto, uima-allas ja kaikki. Mekin mennään sinne kun saadaan tavarat kasaan”, toinen pojista sanoi. Hänellä oli leuan tasalle ulottuvat vaalean ruskeat rastat ja haalistuneet vakosamettihousut. ”Ai… Anna Taskisen kotiin?!” Noora kuuli oman tyrmistyksensä puheestaan. ”Joo, se sen tytön etunimi taisi olla. Tule meidän kanssa samaa matkaa, jos olet sinne päin menossa. Samalla voit kertoa, mitä helvettiä sulle on tapahtunut”, sama rastatukka, joka myöhemmin esittäytyi Taneliksi, sanoi ja laski nahkatakkinsa värisevän Nooran hartioille. Noora hymyili vaisusti ja katsoi poikaa silmiin. Kiitos takertui kurkkuun: pojalla oli kullanruskeat silmät ja tuuheat, tummat ripset. Silmät olivat täynnä myötätuntoa ja ymmärrystä.

Moi täältä mummolan vintiltä!

 

"Mummon vintin verho" -haalari on päässyt kovaan käyttöön, se on yhtä ihana, mitä odotinkin sen olevan :). Tällainen asu mulla oli meidän retkipäivänä, Billnäsissä. Alunperin siihen kuului myös mustat ohuet sukkahousut, mutta ne meni rikki ja eipä niitä sitten lopulta tarvittukaan, joten ei isompaa vahinkoa syntynyt...

Sortsihaalari/H&M, bolero/Lindex ja laukku/H&M. Sandaalit on Eccon, mutta jalassa oikeastaan välttämättömyyden vuoksi (kävelyä tuli sen verran paljon...).

 

Huomatkaa mun tiistaina värjätyt kulmat! Harmi, etten älynnyt ottaa before-after -kuvaa, mutta ehkä jostain aiemmasta postauksesta saatatte vertailukohdan löytää. Nyt väri on jo tasaantunut ja täytyy sanoa, että tykkään näistä aika hirveän paljon. Pidän siitä, että kulmat ovat tummat ja tuuheat :).

 

     Ekaa kertaa pääsi kokeiluun myös melko uusi hiusdonitsi, jonka ostin sukkadonitsin tilalle (en tiedä miksi mua inhotti pitää sukkaa tukassa, vaikka se olikin kyllä ihan puhdas :D). Sukkaversiokin toimi ihan kohtuudella, mutta oikean hiusdonitsin hyvä puoli on, että se ei taivu ja myttäänny omia aikojaan, kun sitä nutturaa yrittää ährätä (:D), vaan pysyy muodossaan.

Kynsiin eksyi Lumene Natural Code- sarjan oranssi kynsilakka pääsi kynsiä koristamaan pitkästä aikaa! Ja ranteessa jälleen tuttu korurykelmä :). 

Torii-portti, luku 3

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen  (linkki edelliseen lukuun: <3)

3. Luku

Noora pakkasi huolellisesti laukkuaan. Se ei saanut näyttää siltä, että siellä olisi normaalia enemmän tavaraa. Hän taisteli mekon liukkaan kankaan kanssa ja yritti viikata sitä siististi, mutta sai purkaa taitteet useaan kertaan. Saatuaan viimein tavaransa pakattua hän vaihtoi vaatteensa mustiin trikoisiin legginsseihin ja tunikaan, jonka helmaa koristivat värikkäät kukkakuvioinnit. Solmiessaan tennareidensa nauhoja äiti ilmestyi ovensuuhun. ”Yhdeltätoista pitää sitten olla kotona”, äiti sanoi kireästi. Äidin katse kulki hitaasti ylhäältä alas ja takaisin, ja ilmeisesti hän päätti, että Nooran asu oli sovelias. Noora nousi seisomaan, nosti painavan laukun olalleen ja mutisi heipat. Äiti ei jäänyt ovelle vilkuttamaan, vaan painoi ulko-oven kiinni ja palasi takaisin siivoamaan keittiötä.

     Noora käveli pyörälleen, naapurin uusi asukas, keski-ikää lähentelevä mies vilkutti Nooralle. ”Terve! Rimpsalle menossa?” Noora tuhahti ja hyppäsi punaisen seitsenvaihteisen Nopsan satulaan. Miksi mä ajan Nopsalla? Miksei mulla ole vaikka Jopoa tai jotain siistiä hybridiä, sellaista millainen on sillä 9 F:n Emilialla? Mä olen pyörää myöten liian kiltti! Nooran takaraivossa takoi kun hän lähti polkemaan Annan kotia kohti niin kovaa kuin vain pääsi. Heillä ei olisi yhtään ylimääräistä aikaa valmistautumiseen. Noora saapui ennätysajassa Annan kotiportille. Talon pihaa ympäröi raskas takorautainen aita. Sen portti oli tunnusluvulla avautuva. Annan perhe oli varakas, ja he antoivat sen myös näkyä. Talo oli suuri ja valkoinen tiilitalo. Ovelle vievä polku oli laatoitettu elävän näköisillä, hiukan punertavilla kivilaatoilla. Talon vasemmalla puolella aidan vieressä oli omenapuita ja takapihalla kasvoi luumuja. Keskellä pihaa oli kukkaistutuksia yhdessä suuressa penkissä, jonka keskellä pulppusi suihkulähde. Annan äiti rakasti puutarhanhoitoa. Kukkapenkissä kasvoi useita komeita kasveja, kuten pioneja, sormustinkukkia ja salkoruusuja. Pihaan oli upotettu myös uima-allas, jonka vesi säihkyi turkoosina, kun kevätkesän ilta-aurinko paistoi sen pintaan. Joka kerran, kun Noora astui pihaan, hän tunsi pienen kateuden piston sisällään. Hän asui itse yksinhuoltajaäitinsä ja kissansa kanssa rivitalokolmiossa, joka sijaitsi nuhjuisessa 70-luvulla rakennetussa lähiössä.

      ”Moi! Tule sisälle, mulla on vähän tuolla tunnelmanluojaa valmiina! Meillä ei ole ketään kotona, kun Niko jäi Helsinkiin sen tyttöystävän kanssa ja porukat lähti Ruotsin-risteilylle”, Anna huikkasi ja iski silmää. Anna siis oli sittenkin saanut sen mansikkakuohuviinin veljeltään! Noora ajatteli ja hymyili leveästi hypähdellessään Annan luo. Noora käveli hitaasti ympärilleen katsellen Annan huoneeseen. Annalla oli tilava ja valoisa, modernisti sisustettu huone. Huonetta hallitsi fuksian värisellä satiinipeitolla peitelty korkea ja leveä sänky, jonka päädyssä oli mustia takorautaisia pinnoja. Seinät olivat muuten hillittyä vaalean harmaan sävyä, mutta päätyseinä oli tapetoitu voimakkaan violetilla tapetilla. Pellavaverhot olivat kiiltävän harmaat, valkoiset ja pellavan väriset. Sängyn yläpuolella olevalla hyllyllä komeilivat edelleen Japanista tuliaisiksi tuodut pikkuesineet. Annan suosikki oli pikkuinen torii-portti, jonka vieressä oli aidon yksityiskohtainen geishanukke, jolla oli päällään violetti kimono. Noora rakasti tuota nukkea, sen kalpeita kasvoja, vaatteiden runsasta kuviointia ja sitä henkeäsalpaavan mystistä tunnelmaa, jota nukke hehkui ympärilleen seisoessaan hyllyllä, huoneen aitiopaikalla.

      ”Otetaan tästä vähän inspiraatiota ja ruvetaan valmistautumaan”, Anna touhusi ja kaatoi samppanjaa korkeajalkaisiin laseihin piripintaan asti ja työnsi toisen Nooran käteen. Olikohan se aloittanut jo itsekseen? Noora pohti silmäillessään Annan vähän punakoita poskia ja kuunnellessaan ylenpalttisen innostunutta puhetta. ”Joo… kiitti”, Noora sanoi ja hörppäsi ison kulauksen lasista. Hänen oli käännettävä kasvonsa poispäin, samppanja oli niin kauhean hapanta. ”Sullahan onkin jo asu valmiina, miten sä sait sen mahtumaan tuohon laukkuun?” Anna hämmästeli Nooran vetäessä mekon kassistaan. ”Mulla on täällä kengätkin… ja meikkipussi”, Noora sanoi ja nauroi Annan auki loksahtaneelle suulle. ”Mä päädyin näihin pinkkeihin korkkareihin, vähän väriä pitää kuitenkin olla!” hän jatkoi ja heitti pitkät, punertavat ja luonnonkiharaiset hiuksensa selän puolelle. Ne yltivät reilusti lapaluiden yli ja olivat paksut ja tuuheat. Anna kääntyi vaatekomerolleen ja alkoi vedellä vaatekappaleita käsivarrelleen. Noora katseli ihmeissään, kuinka paljon Annalla oikein olikaan bileisiin sopivia asuja, kun hänellä itsellään oli vain vaivalla hankittu yksi ainokainen mekko.

     ”Miten olisi tämä?” Anna pyörähteli huoneessa yllään pinkki, minimittainen ja kimalteleva mekko. ”Eikös tuo kimalle ole jo vähän liikaa?” Noora mutisi ja sai Annan onneksi päätymään samaan. Mekko lensi lattialle ja hetkessä Annan päällä komeili musta avonainen mekko. ”Tuo taas on aika talvinen, olisiko sulla jotain turkoosia, se sopisi ihan älyttömän hyvin sun silmiin!” Noora ehdotti ja sai Annan taas innostumaan. ”Joo! Mulla on tällainen turkoosi yksiolkaiminen. Mä sain viime viikolla, kun iskä teki hyvän tilin sen lakitoimistossa ja se halusi ilahduttaa mua vähän.” Vähän? Noora ajatteli sarkastisesti nähdessään mekossa komeilevan Guccin merkin. ”Toi on aivan upea!” Noora henkäisi, kun Anna oli vetänyt mekon päälleen. Kun tytöt saivat vielä kampauksensa, Noora nutturansa ja Anna huolelliset kiharansa, ja vahvat meikkinsä laitettua, Annan puhelin soi. Joku soitti ilmeisesti bileistä, Noora ajatteli, kun Anna joutui vähän väliä kysymään, mitä soittaja oli sanonut. ”Okei, me tullaan ihan heti!” Anna sanoi ja lopetti puhelun. ”Siellä on bileet täydessä vauhdissa, mennään!” Noora asetteli kengät jalkaansa ja lähti korot kopisten Annan vanavedessä kohti puistoa.

Come in we`re open

Eilen teimme perheen kanssa kesälomaretken Billnäsin ruukkiin ja siinä samalla Fiskarsin ruukkiin. Nämä ruukit sijaitsevat Raaseporissa lähellä Karjaata, joten täältä meiltä sinne ihan mukavasti matkaa kertyy: päivän aikana ajettiin yhteensä jotain 530 km!

Vierailtiin mm. rakennusapteekissa, jossa oli kaikenlaisia vanhan oloisia, mutta uusia tavaroita...

 

Unelmapihat olivat nimensä mukaisia :D

Pitkän reissun päätteeksi (aamulla lähdettiin ennen kahdeksaa ajamaan ja illalla oltiin seitsemän jälkeen kotona) kyllä uni maittoi. Päivä oli mukavan leppeä, ei ollut liian kuuma, mutta tarkeni silti keveyissä kesävaatteissa.

Pikkusiskoni sanoin: kaduilla oli jännittävää kävellä; tuntui kuin olisi ollut ulkomailla! Pienet design-putiikit ja puistomainen kävelytie loivat oikeasti arjesta poikkeavan tunnelman. Lisäksi ainainen kotinurkissa pyöriminen sai mukavaa vaihtelua.

Jos musta tulisi isona kampaaja, mulla olis ihan varmaan tällänen kyltti :D

Pois päin ajettiin vielä Vääksyn kautta ja käytiin syömässä pitsat Majakkapaviljongissa. Söin lohi-sipuli-tilli-valkosipulituorejuusto -pitsan ja oli kyllä erilainen (tässä tapauksessa se ei ole paha asia :D), mitä yleensä on tarjolla! Ihan kuin kalakeittoa pitsan päällä >:D.

Matkoihin tuhrautuneen ajan hyötykäytin (lue: hyötynautin) lukemalla Stephenie MeyerinTwilight-saagan viimeistä osaa, Aamunkoita. Melkein 200 sivua vampyyrimaailmassa saa kyllä itsenikin haaveilemaan elämästä satumaisen kauneuden, kuolemattomuuden, vahvuuden, nopeuden ja riippumattomuuden kanssa. Miksei sellaista voi oikeasti olla olemassa?!
     Ihanaa kesäyötä!
    

Perhosten siluetteja, luku 2

Toinen pätkä novellista tulisi tässä. Kertokaahan taas mielipiteitä :)!

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

2. Luku    

”Mitä sä olet mennyt ostamaan!” äiti huusi Nooran tultua seuraavana päivänä koulusta kotiin. Koulussa oli nyt todella rentoa, kun oli enää muutama päivä jäljellä. ”Täh? En mä mitään erikoista ole ostanut! Tietääkseni…”, Nooran ääni hiipui kuulumattomiin, kun hän näki äitinsä roikottavan kädessään edellisenä päivänä ostamiaan mustia pitsisukkahousuja ja läpikuultavia tulenpunaisia stringejä. Noora tunsi punan leviävän kasvoilleen ja samalla närkästystä itseäänkin kohtaan. Miksei hän saanut sanottua mitä ajatteli?! Kai hän sai ostaa millaisia vaatteita halusi! Olihan hän jo nuori nainen, ainakin omasta mielestään. Nooran olisi tehnyt mieli tiuskaista vastaan jotain, mikä saisi äidin ilmeen valahtamaan, mutta hän vain juoksikin omaan huoneeseensa ja sulki oven huolellisesti perässään.

     Noora retkahti makaamaan selälleen sängylleen, joka pursui useita pulleita tyynyjä. Raidallisia, pilkullisia ja Nooran suosikki, se, missä oli perhosten siluetteja. Hän tutkaili katon tummentuneita koivupaneeleita ja ikkunaan ripustettuja vaaleita, läpikuultavia verhoja. Yäk! Noora ajatteli. ”Huomenna mä pyydän äidiltä rahaa ja käyn ostamassa uudet verhot. Jotkut vähän rockimmat!” hän mutisi itsekseen. Noora oli aina ollut kiltti lapsi. Tultuaan teini-ikään Nooran teki aina välillä mieli kiroilla äidilleen päin naamaa, tai sanoa jotain, minkä tiesi sattuvan häntä syvälle. Mutta silti hän piti kaiken sisällään ja kuunteli kateellisena, kun kaverit kertoivat, kuinka olivat tulleet humalassa kotiin ja huutaneet ja sohineet sanoillaan vanhempiaan, mutta saaneet aamuun mennessä anteeksi. Noorasta tuntui, että hän saisi anteeksi vasta kun muuttaisi pois kotoa, jos silloinkaan.

      Päättäjäiset saivat koulussa suurta huomiota aina kun joku vain vähänkin vihjaisi asian suuntaan. Tytöt hehkuttivat asujaan ja miettivät millaisia kampauksia itselleen laittaisivat. Pojat taas yrittivät saada itselleen mahdollisimman monta juomien hakijaa. Noora jännitti iltaa. Hän ei ollut koskaan juonut mitään alkoholipitoista, muuta kuin vähän maistanut äidin siideristä, tai jonkun enonsa synttäreillä. ”Mä en tiedä, saanko olla pidempään kuin yhteentoista. Äiti ei varmaan kuitenkaan anna. Se ei ymmärrä, että mä olen jo tarpeeksi vanha huolehtimaan omista kotiintuloajoistani! Ja jos mä aion juoda jotain, niin en halua olla kauhean tuiterissa kun meen kotiin… Mähän saisin varmaan koko lukion ajaksi kotiarestia! Toisaalta jos mä tulisin teille yöksi, mä voisin olla pidempään, kun äiti ei tietäisi mihin aikaan me mentiin kotiin”, Noora pohti kiihkeästi Annalle, kun he päättäjäispäivän aamuna istuivat yhdessä bussiin. Anna puri huultaan, huokaisi ja sanoi sitten: ”Miksi sä et sano äidillesi, että haluaisit olla pidempään? Peruskoulun loppumisen tai melkein kympin keskiarvon kunniaksi tai jotain.” Anna yritti pitää kyllästyneisyyden äänestään poissa, mutta ei aivan onnistunut.

     Noora oikoi paitansa helmaa ja shortsiensa lahkeita. Hän avasi suunsa vastatakseen, mutta sulki sen, ja päätyi hipelöimään sormuksensa turkoosia kiveä ja käänsi kasvonsa ikkunaa kohti. Silmien takana kirvelivät kyyneleet. Miksi muille oli niin helppoa vain mennä ja kysyä jotain asiaa vanhemmiltaan, mutta hänen tarvitsi kerätä rohkeutta koko iltapäivä? Miksei hän uskaltanut kysyä äidiltään neuvoa tamponien käytöstä tai udella hänen teiniaikaisista poikaystävistään? Ja miksei se näyttänyt häiritsevän Nooran äitiä? Annalla oli läheinen suhde äitiinsä, josta Noora oli kateellinen. He kävivät usein yhdessä elokuvissa ja kahvilla ja juttelivat lähes kaikesta muodista kirjoihin. Anna kertoi usein, kuinka oli hieronut illalla äitinsä hartioita ja sen jälkeen he olivat riidelleet Annan koulumenestyksestä, toisin kuin Noora vain istui jäykästi sohvalla katsellen televisiota äitinsä kanssa ja hyvällä tuurilla ainoat sanat, jotka he iltaisin sanoivat toisilleen, olivat ”hyvää yötä”. Välillä Noorasta tuntui, ettei hänellä mitään äitiä ollutkaan.

Banneri katosi?!

Bannerin kanssa on teknisiä vaikeuksia, joten siksi sitä ei tällä hetkellä ole näkyvissä. Jos joku tietää, mitä pitää tehdä, kun on "valitettavasti ylittänyt kuvien lataamiskiintiön", saapi kertoa ihan rohkeasti! :D

Raparperi-valkosuklaakuppikakut

Me leivottiin (tai no okei, pikkusisko ne leipoi, mutta mä kuorin ja pilkoin raparperit, suurin homma! :D) viikonlopuksi ihania raparperi-valkosuklaakuppikakkuja! Oikeastaan eka versio tehtiin jo aiemmin viikolla, mutta voin kertoa, että älkää kokeilko laittaa tätä taikinaa kätevästi piirakkavuokaan, ei onnistu... :D.
     Kuppikakut on raparperin ansiosta mukavan kirpeitä, mutta uunissa pehmetessään se tekee niistä pehmeitä ja muhkeita. Ja no valkosuklaahan on muutenkin tosi hyvää, mutta kirpeään raparperiin yhdistettynä siitä tulee vähän erilainen!
     Raparperi on mun mielestä muutenkin hyvää, mansikka-raparperikiisseli ja raparperihillo on raparperikuppikakkujen (tai piirakan) ohella erityisen ihania herkkuja!

 Tee näin: (ainekset näet yllä olevasta kuvasta)

1. Kuori ja paloittele raparperi pieniksi paloiksi. Rouhi valkosuklaa veitsellä.
2. Sulata voi ja anna jäähtyä. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rasvasula. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Siivilöi jauhoseos munasokerivaahtoon. Sekoita varovasti joukkoon myös maito, rouhittu valkosuklaa sekä raparperinpalat. Vältä turhaa sekoittamista.
3. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisen keskitasolla noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vanilliinisokerilla. Pursota kermavaahto jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Koristele valkosuklaalla sekä strösseleillä, syötävillä kukilla tai mintunlehdillä.

(Ohje Pirkka-lehden ruokaliitteestä)

Meillä ei viitsitä tuohon koristeluun niin kamalasti panostaa, kun ne niin nopsaan parempiin suihin katoaa, joten tyydyimme tällä(kin) kertaa vain ripottelemaan osan valkosuklaarouheesta hieman lämpimien kuppikakkujen päälle, jolloin suklaa vähän sulaa ja siten pysyy muffinien päällä, mutta ei muutu aivan sulaksi velliksi. Aurinkonomparelleja käytettiin vielä viimeistelyyn :).

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen

Lauantaihuomenta!

Tässä olisi ensimmäinen pätkä novellista, jota päätin silloin tällöin julkaista täällä idean saatua kannatusta. Olen kirjoittanut "Kun pääskyset lentävät vastatuuleen" -novellia jo pitkään, aloitin viime kesänä ja nyt se on viimein saanut lopullisen muotonsa (ainakin tällä hetkellä siltä tuntuisi). Toisaalta välissä on ollut pitkiäkin (jopa usean kuukauden mittaisia) taukoja. Se on käynyt äidinkielen opettajan oikoluvun kautta, jolloin sain lisävinkkejä juonen ja henkilöiden kehittämiseen yms. Itse asiassa kaksi viimeistä lukua menivät suurelta osin uusiksi, kun novelli oli saanut muuhun tyyliin sopimattomia harlekiinikirjamaisia sävyjä :D.

      Itse asiassa novelli ei ole novelli laisinkaan. Se on pikemminkin pienoisromaani, sillä vastoin novellien yleispiirteitä jaoin sen kahteentoista lukuun, kun pituutta lähti yllättäen kertymään. Kertauksena: novelli kertoo kahdesta juuri yläasteen päättäneestä  tytöstä, Noorasta ja Annasta, ja heidän suhteestaan. Mukana on myös romantiikkaa ja perhe-elämän koukeroita jossain määrin.

      Teen toki tavallisiakin postauksia väliin, ettei mene pelkäksi tekstitulvaksi tämä blogi. Ajattelin novellin julkaisutahdin olevan siis suunnilleen joka toinen merkintä novellia, joka toinen jotain muuta,  ok? Kommenttia (sekä positiivista että kriittistä (huom. kriittisyys on eri asia kuin suora haukkuminen)) saa ja pitää laittaa tulemaan. Olen hyvin iloinen kaikesta mielenkiinnosta sekä novellia, sen kirjoitusprosessia, että muitakin postausaiheita kohtaan :D!

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen

1. Luku

Oli kolea toukokuinen lauantaipäivä. Taivas oli tumman harmaa ja näytti siltä, että kohta alkaisi varmasti sataa.  Noora tihensi askeltaan kävellessään pitkin tammien ja lehmusten reunustamaa kävelytietä pysyäkseen lämpimänä. Muutaman vesipisaran tippuessa kasvoilleen Noora veti takkiaan tiukemmin ympärilleen ja kiihdytti vauhtiaan kevyeen hölkkään. Enää vähän matkaa ja hän olisi Annan, parhaan ystävänsä, talon kohdalla. Annan oli pitänyt tulla Nooraa vastaan, mutta hän olikin ehtinyt perille asti. Tyypillistä, että Anna antaa muiden odottaa itseään, Noora tuhahti itsekseen. Äkeät ajatukset kuitenkin unohtuivat, kun Anna astui portista ja vilkutti hänelle. ”Mennään ripeästi sinne pysäkille ettei kauheasti kastuttaisi, mua palelee jo nyt”, Noora henkäisi ensimmäisiksi sanoikseen ja lähti jo edeltä kohti katettua bussipysäkkiä. Muutama ihminen poltti tupakkaa katoksessa. Toiset loivat hermostuneita katseita ranteissaan kiiltäviin kelloihin. Missä bussi oikein viipyi? ”Miksi kaikki aina tunkee katokseen vetämään röökiä, ja me muut joudutaan sitten seisomaan sateessa?” Anna tuskaili vetäessään samalla huppua päähänsä. ”Mulla ei ole edes sateenvarjoa.” Kun bussi viimein tuli ja vei kaverukset keskustan päätepysäkille, kello oli lähes puoli yksitoista. ”Eli ekaksi mennään ostamaan sulle ne farkut, niinhän me sovittiin?” Noora sanoi ja lähti kävelemään kohti juuri valmistunutta ostoskeskusta, jonka ympäriltä ei ollut vielä edes purettu kaikkia suojamuoveja.

      ”Olisiko tämä hyvä mekko sinne koulun päättäreihin? Tai ennemminkin sinne jatkoille puistossa? Eikös Mikko sanonut että porukka aikoo mennä sinne?” Noora tuumi Annalle, joka vaihtoi jalkaa hänen vieressään. Shoppailukierroksella oli kulunut enemmän aikaa, kuin tytöillä oli aluksi ollut tarkoitus, ja Anna alkoi pikkuhiljaa kyllästyä Nooran ylitsepursuavaan energiaan. Anna olisi mieluusti mennyt jo syömään viereiseen hampurilaisravintolaan ja sieltä kotiin television ääreen. Sieltä tulisi Täydellisten naisten uusinta, joka oli jäänyt Annalta viime viikolla katsomatta. ”Oletko sä aivan varma, että tuo on sun tyyliä? Mä kuvittelin, että sä olisit valinnut jonkun pilkullisen röyhelöhameen tai jotain”, Anna sanoi ja nojaili pukukopin oveen käsi sen kahvalla. Noora ei tuntunut huomaavan vihjailuja Annan poistumishaluista vaan silitteli innoissaan päällään olevaa mustaa, olkaimetonta ja olemattoman lyhyttä mekkoa, joka nuoli hänen laihaa vartaloaan. Satiini kiilteli pukukopin kirkkaissa valoissa ja korosti Nooran kalpeaa ihoa. Anna kurkki omia punakoita kasvojaan peilistä. Taas uusi finni tulossa, Anna ajatteli turhautuneena. Kopissa oli kuuma ja ahdasta. ”Mä olen vähän kyllästynyt mun vanhaan tyyliin. Se on jotenkin… en mä tiedä… liian kiltti tai jotain?” Noora mumisi ja kääntyili sovituskopissa. Hetken vielä poseerailtuaan Noora riisui mekon päältään, puki päälleen omat farkkunsa ja käveli liikkeen kassalle. Sen vieressä oli syöttinä vielä ponnareita, sukkahousuja ja muita tavaroita, joita asiakkaat jonottaessaan tajuaisivat tarvitsevansa. Noora nappasikin tiskille mustaa pitsiä olevat sukkahousut.

      ”Nämä kun mä pistän ja sitten joko ne pinkit tai mustat korkkarit, niin eiköhän ala poikien katseet kääntyä!” Noora intoili Annalle, joka kiskoi Nooraa istumaan rauhalliseen nurkkapöytään tarjotin sylissään. Anna hymähti, sillä ei ollut aivan samaa mieltä Nooran kanssa. Annasta Nooralle sopi hänen vanha tyylinsä mainiosti. Tyyli toi esiin Nooran hoikan vyötärön, mutta runsautta paikkoihin, joista Nooran laihuus verotti muotoja.

     Noora oli aina ollut huono syömään. Hän oli herkkä haaveilija, jonka päässä ajatukset ottivat herkästi vallan ja syöminen unohtui. Uusi musta mekko paljastaisi Nooran kapean lantion ja pienet rinnat, ja hän näyttäisi lapsekkaalta muiden yhdeksännen luokan päättäneiden seassa. Silti Anna oli hiukan kateellinen Nooralle. Anna itse ei ollut aivan löytänyt sitä ominta tyyliään, joten käytti usein vain farkkujen ja hupparin yhdistelmää, joka ei vetänyt kenenkään katseita puoleensa, ei ainakaan sen rinnakkaisluokan Saken. Lisäksi Annalle maistuivat suklaa ja jäätelö aivan liian hyvin ollakseen Nooran kaltainen keijukainen. Ja vaikkei hänkään ollut ylipainoinen, tunsi hän usein itsensä varsin pyöreäksi siron Nooran rinnalla. ”Mä en jaksa syödä tätä loppuun, sä saat loput jos haluat”, Noora sanoi ja tyrkkäsi lopun juustohampurilaisensa Annalle. ”Öömm…” Anna kohotti kätensä vaistomaisesti mutta laski sen sitten.”En mäkään jaksa.”

Fiilistelyä

Ihana auringonpaisteinen moi!

Täällä sitä koko ajan reissu Englantiin (<- klik!) lähenee, ja mitä lähemmäs se tulee sitä vähemmän ymmärrän kuinka lähellä se on! Enää reilut kaksi viikkoa, hui! Valmistautuminen on jo alkanut, mä näin yhtenä yönä unta englannin kielellä (mitä :D?)! Muiltakin osin on tehty valmisteluja, vaikka matkalaukku onkin silti vielä piilossa vähän aikaa :D.

Pakkauslistan kokoaminen on jo aloitettu. Kolmeksi viikoksi tarvitsee ottaa mukaan niin paljon tavaraa, että unohtamisprosentti on aika suuri...

Sanakirja on etsitty näkyville koulurepun uumenista...

Passin voimassaoloaika tarkastettu, [x] riittää :D!

Puntia taskuun alkuun päästäkseni... on se Ellu kauniina näissä :D

Sijainti kartalta tarkistettu! Ainakin tiedän minne päin olen menossa :D.

ABC-kirja luettu huolella (?)...

Tunnelmaan virittäydytty Lontoo-julisteella :D

Ja tänään käytiin äitin kanssa ostamassa tuliaisia! Suomalaista desingnia viedään lahjaksi, joka on samaan aikaan sekä kaunista, että käytännöllistä.

Amatöörileipurin onnistuneet herkut löytyvät vaatekaapista!

Heipsan täältä himoshoppaajan nojatuolin nurkalta!

     Olen ollut jo useamman päivän lomalla, mutta ei kyllä siltä tunnu D: Jotenkin vaan pää kolmantena jalkana olen juossut koko ajan, ja vaikka joskus myös se on mun tapa rentoutua, nyt se ei tunnu siltä... (Kesä)lomalla tunnen olevani sitten, kun tarkenen vähintään hamosessa makoilla pihanurmikolla hyvän kirjan seurassa, mieluiten auringossa.
    
     Nyt mulla ei ole edes kynsiä, joka usein on merkki siitä, että joku on pielessä, useimmiten on stressiä. Mutta voiko lomalla oikeasti muka stressata?! Mulla kun ei edes varsinaista kesätyötä ole ollenkaan tälle kesälle (vähän tunnen itseni lusmuksi, mutta mulla on kyllä hyvät (?) perustelut!). Siihen ei-varsinaiseen kesätyöhön kuuluu palkallinen kotipihan nurmikon leikkuu ja eräs toinen juttu, josta en vielä tarkemmin uskalla hiiskua ;). Ja vaikka muuten tuntuu pyyhkivän ei-niin-hyvin (esimerkiksi: pilasin tänään kaksi leipomusta, eli molemmat jotka tein :D. Molemmistahan piti tulla huippumakoisia, mutta toisin kävi. Toinen jäi ihan raa`aksi ja toinen paistui liikaa :(. Miten ne jotkut osaa?), niin aina voi lohduttauttua shoppailemalla!
    
     Maanantain ja keskiviikon shoppailureissut tuottivat tulosta mukavasti. Sain hankittua useamman sellaisen vaatekappaleen (ja pari muuta ostosta), joita olen jo pidemmän aikaa halunnut (jipii!) :). (Tuhlailu oli siis ainakin puoliksi oikeutettua, vaikka kohta rahaa kuluttava reissu onkin tiedossa, eiks nii?).

Haalari, joka näyttää mekolta <3! (Ihan kuin mummolan vintin verhokangasta :D!)

 

Se jo edellä mainittu hamonen <3!

Ja hamoselle mätsäävä tuubitoppinen <3!

Paljon puhuttu täydellinen pitsipaita <3!

Myös kesän olkaimetonta alusvaateosastoa tuli päivitettyä <3!

      Kotoisasti H&M:ltähän nämä ovat, paitsi alusvaatteet Lindexiltä :). Lisäksi ostin viimein sen kauan kaivatun hiusdonitsin entisen, korvaavan jutun tilalle. Jipii! Ja ystävälle synttäripäiväksi yllätystä ;)!

Tyttö peilissä

Twilightien uudelleen läpitahkoamisen välissä otin pienen kevennyksen Cecelia Ahernin ohukaisen kirjan parissa. Kirjassa on kaksi melko lyhyttä "aikuisten satua" (älkää nyt väärin käsittäkö :D!), joissa on molemmissa vähän synkkä tunnelma, mutta sadun vaaleanpunaiseen hehkuun peiteltyinä.

Ensimmäinen saduista, kirjan nimikkosatu, Tyttö peilissä kertoo nuoresta naisesta, Lilasta, jonka isoäidin talossa kaikki peilit peitetään mustilla kankailla. Hääpäivänsä aamuna hän vetää kankaan syrjään peilin edestä ja  kumartuu katsomaan itseään, vähän liian läheltä...
     Siitä alkaa epätoivoinen taistelu oikeudesta vapauteen, jonka pyörteistä saa kärsiä niin Lila, kuin Lilan isoäitikin. Sadulla on kuitenkin, kuten niillä on tapana, onnellinen loppu. Jäin kuitenkin kyseenalaistamaan loppuratkaisun moraalia, eikö kaikkien ihmisten elämät muka ole samanarvoisia?
     Vaikka pinkki, prinsessasatuun viittaava kansi odotutti muuta, Tyttö peilissä sai aikaan yllättävän tuskaisen, epätoivoisen ja jännityksestä huokailevan olotilan sitä lukiessa. Eräät kohdat vaikuttivat hieman epäuskottavilta, mutta oikein asennoituen nekään eivät juuri haitanneet.

Toinen satu, Muistojen tekijä, on satu sydämensä särkeneestä miehestä, joka on keksinyt koneen uusien muistojen luomiseen. Kone tekee monta ihmistä onnelliseksi, mutta sen keksijää se ei voi auttaa. Kun mies palkkaa salaperäisen apulaisen, hän kykenee antamaan myös itselleen uuden mahdollisuuden...

     Miestä ei nimetä laisinkaan novellin aikana, eikä häntä juuri kuvailla muutenkaan vaikka on päähenkilö. Sivuhenkilöitä sen sijaan kuvataan enemmän. Tämä kuvastaa sitä, kuinka mies elää ikään kuin muille, eikä juuri koe, että hänen itsensä olisi mahdollista olla onnellinen.

     Tässäkin sadussa tunnelma on synkkä ja epätoivoinen, jopa vähän takertuva. Ei kuitenkaan samalla tavalla kauhistuttava ja järkyttävä kuin Tyttö peilissä sadussa. Loppu on tässäkin sadussa suhteellisen onnellinen, ainakin toiveikkaampi kuin alku. Pidin enemmän ensimmäisestä sadusta enemmän kuin jälkimmäisestä, jossa oli minulle liiaksi aukkoja täytettäviksi :D.

     Takakannen "slogan" "Maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille" tiivistää koko kirjan tunnelman ja ajatuksen :).