Eilen teimme perheen kanssa kesälomaretken
Billnäsin ruukkiin ja siinä samalla
Fiskarsin ruukkiin. Nämä ruukit sijaitsevat Raaseporissa lähellä Karjaata, joten täältä meiltä sinne ihan mukavasti matkaa kertyy: päivän aikana ajettiin yhteensä jotain 530 km!
|
Vierailtiin mm. rakennusapteekissa, jossa oli kaikenlaisia vanhan oloisia, mutta uusia tavaroita... |
|
|
|
Unelmapihat olivat nimensä mukaisia :D |
Pitkän reissun päätteeksi (aamulla lähdettiin ennen kahdeksaa ajamaan ja
illalla oltiin seitsemän jälkeen kotona) kyllä uni maittoi. Päivä oli
mukavan leppeä, ei ollut liian kuuma, mutta tarkeni silti keveyissä
kesävaatteissa.
Pikkusiskoni sanoin: kaduilla oli jännittävää kävellä; tuntui kuin olisi
ollut ulkomailla! Pienet design-putiikit ja puistomainen kävelytie
loivat oikeasti arjesta poikkeavan tunnelman. Lisäksi ainainen
kotinurkissa pyöriminen sai mukavaa vaihtelua.
|
Jos musta tulisi isona kampaaja, mulla olis ihan varmaan tällänen kyltti :D |
Pois päin ajettiin vielä Vääksyn kautta ja käytiin syömässä pitsat
Majakkapaviljongissa. Söin lohi-sipuli-tilli-valkosipulituorejuusto -pitsan ja oli kyllä erilainen (tässä tapauksessa se ei ole paha asia :D), mitä yleensä on tarjolla! Ihan kuin kalakeittoa pitsan päällä >:D.
Matkoihin tuhrautuneen ajan hyötykäytin (lue: hyöty
nautin) lukemalla
Stephenie MeyerinTwilight-saagan viimeistä osaa,
Aamunkoita. Melkein 200 sivua vampyyrimaailmassa saa kyllä itsenikin haaveilemaan elämästä satumaisen kauneuden, kuolemattomuuden, vahvuuden, nopeuden ja riippumattomuuden kanssa. Miksei sellaista voi
oikeasti olla olemassa?!
Ihanaa kesäyötä!
Mä oon lukenu lomalla just myös twilightejä, sitte pottereita ja kattonu pirates of the caribbeaneita, ja mua harmittaa ihan sikana kun oikeesti oikeesti ei oo olemassa mitään ihmemaailmaa tai jotain tollasta jännää ja erilaista, olis niiiiin siistiä !! :-D
VastaaPoistaIhan samat kiinnostukset kohteet sulla kun mullakin! Mä aina vuorottelen noissa, että mikä tuntuu milloinkin kaikkein mielekkäimmältä. Joskus olen täysin koukussa pottereihin, ja luen kirjat ja katon leffoja yhteen putkeen. Seuraavaksi huomion saa twilightit jne :DD
PoistaMä itse asiassa melkein uskonkin tollasiin velhomaailmoihin (niin kovasti haluaisin sellasen olevan :D), aina kun jossain puskassa joku vilahtaa, niin olen varma, että siellä joku ilmiintyi, haha :DD
+ pitsa kuulosti hyvin mielenkiintoiselta :--D
VastaaPoistaHeh, sitä se olikin, mutta yllätti kyllä hyvällä maullaan! :)
Poista