3.
Luku
Noora pakkasi huolellisesti
laukkuaan. Se ei saanut näyttää siltä, että siellä olisi normaalia enemmän
tavaraa. Hän taisteli mekon liukkaan kankaan kanssa ja yritti viikata sitä
siististi, mutta sai purkaa taitteet useaan kertaan. Saatuaan viimein tavaransa
pakattua hän vaihtoi vaatteensa mustiin trikoisiin legginsseihin ja tunikaan,
jonka helmaa koristivat värikkäät kukkakuvioinnit. Solmiessaan tennareidensa
nauhoja äiti ilmestyi ovensuuhun. ”Yhdeltätoista pitää sitten olla kotona”,
äiti sanoi kireästi. Äidin katse kulki hitaasti ylhäältä alas ja takaisin, ja
ilmeisesti hän päätti, että Nooran asu oli sovelias. Noora nousi seisomaan,
nosti painavan laukun olalleen ja mutisi heipat. Äiti ei jäänyt ovelle
vilkuttamaan, vaan painoi ulko-oven kiinni ja palasi takaisin siivoamaan
keittiötä.
Noora käveli pyörälleen, naapurin uusi asukas, keski-ikää lähentelevä
mies vilkutti Nooralle. ”Terve! Rimpsalle menossa?” Noora tuhahti ja hyppäsi punaisen
seitsenvaihteisen Nopsan satulaan. Miksi mä ajan Nopsalla? Miksei mulla ole
vaikka Jopoa tai jotain siistiä hybridiä, sellaista millainen on sillä 9 F:n
Emilialla? Mä olen pyörää myöten liian kiltti! Nooran takaraivossa takoi kun hän
lähti polkemaan Annan kotia kohti niin kovaa kuin vain pääsi. Heillä ei olisi
yhtään ylimääräistä aikaa valmistautumiseen. Noora saapui ennätysajassa Annan kotiportille.
Talon pihaa ympäröi raskas takorautainen aita. Sen portti oli tunnusluvulla
avautuva. Annan perhe oli varakas, ja he antoivat sen myös näkyä. Talo oli
suuri ja valkoinen tiilitalo. Ovelle vievä polku oli laatoitettu elävän
näköisillä, hiukan punertavilla kivilaatoilla. Talon vasemmalla puolella aidan
vieressä oli omenapuita ja takapihalla kasvoi luumuja. Keskellä pihaa oli
kukkaistutuksia yhdessä suuressa penkissä, jonka keskellä pulppusi suihkulähde.
Annan äiti rakasti puutarhanhoitoa. Kukkapenkissä kasvoi useita komeita kasveja,
kuten pioneja, sormustinkukkia ja salkoruusuja. Pihaan oli upotettu myös
uima-allas, jonka vesi säihkyi turkoosina, kun kevätkesän ilta-aurinko paistoi
sen pintaan. Joka kerran, kun Noora astui pihaan, hän tunsi pienen kateuden
piston sisällään. Hän asui itse yksinhuoltajaäitinsä ja kissansa kanssa
rivitalokolmiossa, joka sijaitsi nuhjuisessa 70-luvulla rakennetussa lähiössä.
”Moi! Tule sisälle, mulla on vähän tuolla
tunnelmanluojaa valmiina! Meillä ei ole ketään kotona, kun Niko jäi Helsinkiin
sen tyttöystävän kanssa ja porukat lähti Ruotsin-risteilylle”, Anna huikkasi ja
iski silmää. Anna siis oli sittenkin saanut sen mansikkakuohuviinin veljeltään!
Noora ajatteli ja hymyili leveästi hypähdellessään Annan luo. Noora käveli
hitaasti ympärilleen katsellen Annan huoneeseen. Annalla oli tilava ja valoisa,
modernisti sisustettu huone. Huonetta hallitsi fuksian värisellä
satiinipeitolla peitelty korkea ja leveä sänky, jonka päädyssä oli mustia
takorautaisia pinnoja. Seinät olivat muuten hillittyä vaalean harmaan sävyä,
mutta päätyseinä oli tapetoitu voimakkaan violetilla tapetilla. Pellavaverhot
olivat kiiltävän harmaat, valkoiset ja pellavan väriset. Sängyn yläpuolella
olevalla hyllyllä komeilivat edelleen Japanista tuliaisiksi tuodut
pikkuesineet. Annan suosikki oli pikkuinen torii-portti, jonka vieressä oli
aidon yksityiskohtainen geishanukke, jolla oli päällään violetti kimono. Noora
rakasti tuota nukkea, sen kalpeita kasvoja, vaatteiden runsasta kuviointia ja
sitä henkeäsalpaavan mystistä tunnelmaa, jota nukke hehkui ympärilleen
seisoessaan hyllyllä, huoneen aitiopaikalla.
”Otetaan tästä vähän inspiraatiota ja
ruvetaan valmistautumaan”, Anna touhusi ja kaatoi samppanjaa korkeajalkaisiin
laseihin piripintaan asti ja työnsi toisen Nooran käteen. Olikohan se
aloittanut jo itsekseen? Noora pohti silmäillessään Annan vähän punakoita poskia
ja kuunnellessaan ylenpalttisen innostunutta puhetta. ”Joo… kiitti”, Noora
sanoi ja hörppäsi ison kulauksen lasista. Hänen oli käännettävä kasvonsa
poispäin, samppanja oli niin kauhean hapanta. ”Sullahan onkin jo asu valmiina,
miten sä sait sen mahtumaan tuohon laukkuun?” Anna hämmästeli Nooran vetäessä
mekon kassistaan. ”Mulla on täällä kengätkin… ja meikkipussi”, Noora sanoi ja
nauroi Annan auki loksahtaneelle suulle. ”Mä päädyin näihin pinkkeihin
korkkareihin, vähän väriä pitää kuitenkin olla!” hän jatkoi ja heitti pitkät,
punertavat ja luonnonkiharaiset hiuksensa selän puolelle. Ne yltivät reilusti
lapaluiden yli ja olivat paksut ja tuuheat. Anna kääntyi vaatekomerolleen ja
alkoi vedellä vaatekappaleita käsivarrelleen. Noora katseli ihmeissään, kuinka
paljon Annalla oikein olikaan bileisiin sopivia asuja, kun hänellä itsellään
oli vain vaivalla hankittu yksi ainokainen mekko.
”Miten olisi tämä?” Anna pyörähteli
huoneessa yllään pinkki, minimittainen ja kimalteleva mekko. ”Eikös tuo kimalle
ole jo vähän liikaa?” Noora mutisi ja sai Annan onneksi päätymään samaan. Mekko
lensi lattialle ja hetkessä Annan päällä komeili musta avonainen mekko. ”Tuo
taas on aika talvinen, olisiko sulla jotain turkoosia, se sopisi ihan älyttömän
hyvin sun silmiin!” Noora ehdotti ja sai Annan taas innostumaan. ”Joo! Mulla on
tällainen turkoosi yksiolkaiminen. Mä sain viime viikolla, kun iskä teki hyvän
tilin sen lakitoimistossa ja se halusi ilahduttaa mua vähän.” Vähän? Noora
ajatteli sarkastisesti nähdessään mekossa komeilevan Guccin merkin. ”Toi on
aivan upea!” Noora henkäisi, kun Anna oli vetänyt mekon päälleen. Kun tytöt
saivat vielä kampauksensa, Noora nutturansa ja Anna huolelliset kiharansa, ja
vahvat meikkinsä laitettua, Annan puhelin soi. Joku soitti ilmeisesti bileistä,
Noora ajatteli, kun Anna joutui vähän väliä kysymään, mitä soittaja oli
sanonut. ”Okei, me tullaan ihan heti!” Anna sanoi ja lopetti puhelun. ”Siellä
on bileet täydessä vauhdissa, mennään!” Noora asetteli kengät jalkaansa ja
lähti korot kopisten Annan vanavedessä kohti puistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti