Kun pääskyset lentävät vastatuuleen

Lauantaihuomenta!

Tässä olisi ensimmäinen pätkä novellista, jota päätin silloin tällöin julkaista täällä idean saatua kannatusta. Olen kirjoittanut "Kun pääskyset lentävät vastatuuleen" -novellia jo pitkään, aloitin viime kesänä ja nyt se on viimein saanut lopullisen muotonsa (ainakin tällä hetkellä siltä tuntuisi). Toisaalta välissä on ollut pitkiäkin (jopa usean kuukauden mittaisia) taukoja. Se on käynyt äidinkielen opettajan oikoluvun kautta, jolloin sain lisävinkkejä juonen ja henkilöiden kehittämiseen yms. Itse asiassa kaksi viimeistä lukua menivät suurelta osin uusiksi, kun novelli oli saanut muuhun tyyliin sopimattomia harlekiinikirjamaisia sävyjä :D.

      Itse asiassa novelli ei ole novelli laisinkaan. Se on pikemminkin pienoisromaani, sillä vastoin novellien yleispiirteitä jaoin sen kahteentoista lukuun, kun pituutta lähti yllättäen kertymään. Kertauksena: novelli kertoo kahdesta juuri yläasteen päättäneestä  tytöstä, Noorasta ja Annasta, ja heidän suhteestaan. Mukana on myös romantiikkaa ja perhe-elämän koukeroita jossain määrin.

      Teen toki tavallisiakin postauksia väliin, ettei mene pelkäksi tekstitulvaksi tämä blogi. Ajattelin novellin julkaisutahdin olevan siis suunnilleen joka toinen merkintä novellia, joka toinen jotain muuta,  ok? Kommenttia (sekä positiivista että kriittistä (huom. kriittisyys on eri asia kuin suora haukkuminen)) saa ja pitää laittaa tulemaan. Olen hyvin iloinen kaikesta mielenkiinnosta sekä novellia, sen kirjoitusprosessia, että muitakin postausaiheita kohtaan :D!

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen

1. Luku

Oli kolea toukokuinen lauantaipäivä. Taivas oli tumman harmaa ja näytti siltä, että kohta alkaisi varmasti sataa.  Noora tihensi askeltaan kävellessään pitkin tammien ja lehmusten reunustamaa kävelytietä pysyäkseen lämpimänä. Muutaman vesipisaran tippuessa kasvoilleen Noora veti takkiaan tiukemmin ympärilleen ja kiihdytti vauhtiaan kevyeen hölkkään. Enää vähän matkaa ja hän olisi Annan, parhaan ystävänsä, talon kohdalla. Annan oli pitänyt tulla Nooraa vastaan, mutta hän olikin ehtinyt perille asti. Tyypillistä, että Anna antaa muiden odottaa itseään, Noora tuhahti itsekseen. Äkeät ajatukset kuitenkin unohtuivat, kun Anna astui portista ja vilkutti hänelle. ”Mennään ripeästi sinne pysäkille ettei kauheasti kastuttaisi, mua palelee jo nyt”, Noora henkäisi ensimmäisiksi sanoikseen ja lähti jo edeltä kohti katettua bussipysäkkiä. Muutama ihminen poltti tupakkaa katoksessa. Toiset loivat hermostuneita katseita ranteissaan kiiltäviin kelloihin. Missä bussi oikein viipyi? ”Miksi kaikki aina tunkee katokseen vetämään röökiä, ja me muut joudutaan sitten seisomaan sateessa?” Anna tuskaili vetäessään samalla huppua päähänsä. ”Mulla ei ole edes sateenvarjoa.” Kun bussi viimein tuli ja vei kaverukset keskustan päätepysäkille, kello oli lähes puoli yksitoista. ”Eli ekaksi mennään ostamaan sulle ne farkut, niinhän me sovittiin?” Noora sanoi ja lähti kävelemään kohti juuri valmistunutta ostoskeskusta, jonka ympäriltä ei ollut vielä edes purettu kaikkia suojamuoveja.

      ”Olisiko tämä hyvä mekko sinne koulun päättäreihin? Tai ennemminkin sinne jatkoille puistossa? Eikös Mikko sanonut että porukka aikoo mennä sinne?” Noora tuumi Annalle, joka vaihtoi jalkaa hänen vieressään. Shoppailukierroksella oli kulunut enemmän aikaa, kuin tytöillä oli aluksi ollut tarkoitus, ja Anna alkoi pikkuhiljaa kyllästyä Nooran ylitsepursuavaan energiaan. Anna olisi mieluusti mennyt jo syömään viereiseen hampurilaisravintolaan ja sieltä kotiin television ääreen. Sieltä tulisi Täydellisten naisten uusinta, joka oli jäänyt Annalta viime viikolla katsomatta. ”Oletko sä aivan varma, että tuo on sun tyyliä? Mä kuvittelin, että sä olisit valinnut jonkun pilkullisen röyhelöhameen tai jotain”, Anna sanoi ja nojaili pukukopin oveen käsi sen kahvalla. Noora ei tuntunut huomaavan vihjailuja Annan poistumishaluista vaan silitteli innoissaan päällään olevaa mustaa, olkaimetonta ja olemattoman lyhyttä mekkoa, joka nuoli hänen laihaa vartaloaan. Satiini kiilteli pukukopin kirkkaissa valoissa ja korosti Nooran kalpeaa ihoa. Anna kurkki omia punakoita kasvojaan peilistä. Taas uusi finni tulossa, Anna ajatteli turhautuneena. Kopissa oli kuuma ja ahdasta. ”Mä olen vähän kyllästynyt mun vanhaan tyyliin. Se on jotenkin… en mä tiedä… liian kiltti tai jotain?” Noora mumisi ja kääntyili sovituskopissa. Hetken vielä poseerailtuaan Noora riisui mekon päältään, puki päälleen omat farkkunsa ja käveli liikkeen kassalle. Sen vieressä oli syöttinä vielä ponnareita, sukkahousuja ja muita tavaroita, joita asiakkaat jonottaessaan tajuaisivat tarvitsevansa. Noora nappasikin tiskille mustaa pitsiä olevat sukkahousut.

      ”Nämä kun mä pistän ja sitten joko ne pinkit tai mustat korkkarit, niin eiköhän ala poikien katseet kääntyä!” Noora intoili Annalle, joka kiskoi Nooraa istumaan rauhalliseen nurkkapöytään tarjotin sylissään. Anna hymähti, sillä ei ollut aivan samaa mieltä Nooran kanssa. Annasta Nooralle sopi hänen vanha tyylinsä mainiosti. Tyyli toi esiin Nooran hoikan vyötärön, mutta runsautta paikkoihin, joista Nooran laihuus verotti muotoja.

     Noora oli aina ollut huono syömään. Hän oli herkkä haaveilija, jonka päässä ajatukset ottivat herkästi vallan ja syöminen unohtui. Uusi musta mekko paljastaisi Nooran kapean lantion ja pienet rinnat, ja hän näyttäisi lapsekkaalta muiden yhdeksännen luokan päättäneiden seassa. Silti Anna oli hiukan kateellinen Nooralle. Anna itse ei ollut aivan löytänyt sitä ominta tyyliään, joten käytti usein vain farkkujen ja hupparin yhdistelmää, joka ei vetänyt kenenkään katseita puoleensa, ei ainakaan sen rinnakkaisluokan Saken. Lisäksi Annalle maistuivat suklaa ja jäätelö aivan liian hyvin ollakseen Nooran kaltainen keijukainen. Ja vaikkei hänkään ollut ylipainoinen, tunsi hän usein itsensä varsin pyöreäksi siron Nooran rinnalla. ”Mä en jaksa syödä tätä loppuun, sä saat loput jos haluat”, Noora sanoi ja tyrkkäsi lopun juustohampurilaisensa Annalle. ”Öömm…” Anna kohotti kätensä vaistomaisesti mutta laski sen sitten.”En mäkään jaksa.”