Tropiikin hedelmiä, luku 5

    Huhhuh, lähtö Pariisiin ja Englantiin lähenee "huolestuttavaa" vauhtia! Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä, lähtöön täältä kotoa lentokentälle on enää seitsemän tuntia, kääks :D! Matkalaukku on pakattuna (en edes purkanut sitä kertaakaan, vaikka pakkasin koko päivän!) ja passi valmiina odottamassa. Huh, kohta sitä pyöritään Eiffelissä ja livutaan Seineä pitkin. En kestä enää odottaa :D!

     Pitää muuten huomauttaa, että postaustahti saattaa muuttua epäsäännölliseksi, sillä en tiedä kuinka paljon meille jää täysin vapaata aikaa. Otan siis kyllä läppärin mukaan, joten täysin hiljaisuus ei varmasti tule täällä olemaan :).

Kuva weheartit (näin poikkeuksena)

 Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

5. Luku (hihii, mun lemppariluku, kertokaahan tekin mielipiteenne :)!)

Pihalta kuului juhlimisen ääniä, pullot kilisivät, musiikki pauhasi stereoista ja jokunen iloinen juhlija lauloi epävireisesti tanssiessaan. Jotkut halailivat ja pussailivat avoimesti, toiset yrittivät piilotella jasmiinipensaiden takana, huonolla menestyksellä. Sisällä paloivat valot ja porukkaa näytti olevan runsaasti. Joku täysin Nooralle tuntematon kävi avaamassa portin hänelle, Tanelille ja Juskalle, joka seisoi vähän taka-alalla hiljaisena. ”Ja Tanelin kaveri”, Noora esitteli heidät portinavaajalle, mutta tätä ei näyttänyt juurikaan kiinnostavan, ketä portista astui. Noora mietti, kenenkähän idea oli ollut tulla tänne, Taskisten satojen tuhansien eurojen arvoiseen taloon, pitämään bileitä. Tästä Anna ei pelkillä toruilla selviäisi, hän ajatteli nähdessään jonkun ammattikoululaisen kiipeävän alastomana suihkulähteen kauniin veistoksen päälle yrittäen samalla tehdä tanssiliikkeitä stereoista kuuluvan hittikappaleen tahtiin. Samaan aikaan sisältä kuului kirkunaa ja kirkasta lasien särkymisen kilinää. ”Mä käyn tuolla siistiytymässä, näytän varmasti sen verran kauhealta”, Noora sanoi, naurahti ja lähti suunnistamaan wc-kylpyhuonetta kohti Tanelin vilkuttaessa hänen peräänsä.

     ”Hirveätä!” Noora kähähti itsekseen katsoessaan itseään peilistä. Hänen kasvonsa punottivat ja olivat ripsiväristä laikukkaat. Silmät olivat sameat ja itkusta turvonneet. Mekko oli revennyt niin, että punaiset stringit melkein pilkottivat sivusta. Mekko oli savesta likaantunut hänen maattuaan metsässä. Noora päätti käyttää hyväkseen Taskisten ylellisen, marmoroidun ja osittain kullatunkin kylpyhuoneen ja veti kaapista pehmeän kylpypyyhkeen. Hän pesi ensin kasvonsa huolellisesti ja astui sitten suihkuun. Hän suihkutti itseään lämmintä vettä säästelemättä, käytti hierovaa suihkua ja laventelilta tuoksuvaa shampoota. Hän joutui miettimään pitkään, millä suihkugeelillä halusi pestä itsensä. Onkohan ruusun tuoksu liian perinteinen, eivätkö tropiikin hedelmät olisi vähän särmikkäämpi valinta? Noora tuumi, mutta antoi itselleen periksi ja valitsi pehmeän ja herkän ruusun. Kuivattuaan hiuksensa föönillä ja rasvattuaan vartalonsa hunajaisella vartalovoiteella hän veti laukustaan legginssit ja saman tunikan, jotka hänellä olivat olleet päällään Annalle lähtiessä. Siitä tuntui olevan ikuisuus. Hän ei jaksanut meikata enää uudelleen. Posket hehkuivat luonnollista punaa kuuman suihkun jäljiltä. Sullottuaan mekon laukkuunsa ja puettuaan kuitenkin korkokengät tennareiden sijaan (hän oli löytänyt pudonneen kenkänsä) Noora astui huuliaan rasvaillen ulos kylpyhuoneesta. Ovella hän törmäsi johonkuhun.

      Noora yritti astua perääntyvän askelen, mutta törmäilijä ei päästänytkään häntä kauemmaksi, vaan veti lähemmäs. Noora nosti hitaasti katseensa ja näki kullanruskeiden silmien hymyilevän hänelle. ”Oletpa sä kaunis”, Taneli sanoi ja hetken katseltuaan painoi huulensa hellästi Nooran suulle. Noora oli pakahtua. Tanelin lämmin vartalo painui aivan kiinni Nooran vartaloon. Noora nosti kätensä Tanelin niskaan. Ensisuudelma. Suudelma tuntui kestävän aivan liian lyhyen aikaa, joku veti Tanelia kauemmas hänestä. ”Sori, että mä keskeytän herkän hetken, mutta voisitko sä, Noora, mitenkään tulla auttamaan mua? Mä en saa porukkaa ulos täältä ja ne on alkanut hajottaa paikkoja, äidin perintöastiasto meni jo”, Anna sanoi ja katsoi Nooraa kulmien alta ja anteeksipyytävän näköisenä. Noora nielaisi. Hänen teki mieli kiljua Annalle. Miksei hän ollut voinut pyytää jotakuta muuta tai edes odottaa pientä hetkeä. Samaan aikaan Noora kuuli pienen äänen päänsä sisällä hokevan, että hän olisi tehnyt itse samoin. ”Totta kai, mä tulen”, Noora sanoi, ja hämmästyi äänensä lempeyttä, jota ei ollut kuullut siinä pitkään aikaan. ”Mä voin tulla hei kanssa, ettehän te pienet hentoiset tytöt kahdestaan pärjää näin isolle sakille, kuin mitä täällä on”, Taneli hymyili reippaasti. Nooran kasvoille levisi helpottunut hymy ja Anna säteili. Kukaan ei ollut koskaan sanonut häntä hentoiseksi Nooran rinnalla! Kultainen poika, ei ihme, että Noora oli päätynyt tuohon sen kanssa, Anna ajatteli mielessään.

     Vaati suurta ponnistelua saada juhlijat ulos talosta ja porttien ulkopuolelle. Muutama juhlija pullikoi rajusti vastaan ja juoksi ympäriinsä pihalla yrittäessään päästä piiloon, jotta voisi jatkaa juhlintaa häätäjien poistuttua takaisin sisälle. Lopulta he kuitenkin saivat kaikki lukittujen porttien ulkopuolelle. Katua reunustivat hienostoperheiden talot.

     Palattuaan sisälle Anna purskahti itkuun. ”Mä en selviä tästä! Ne pakottaa mut muuttamaan jonnekin sijaiskotiin tai ainakin laittaa kotiarestiin loppuelämän ajaksi! Ja nyt säkin inhoat mua, kun mä jätin sut sillä lailla yksin sinne puistoon. Mä kuulin mitä tapahtui! Minne sä oikein lähdit?” Noora kietoi kätensä Annan hartioiden ympärille ja silitteli hiljaa tämän käsivartta. Lohduttaakseen hänkin Annaa Taneli keitti teetä ja ojensi höyryävän kuuman kupin vihreää teetä Nooralle ja toisen Annalle, joka nyyhkytti nyt hiljaa sohvalla. ”Älä hei huoli, kaikki järjestyy kyllä. Mä voin puhua sun vanhemmille, jos se auttaa”, Noora sanoi, mutta epäili itsekin sanojaan. ”Älä! Tai siis, ethän nyt loukkaannu, mutta mun isän mielestä, tiedäthän sä millainen paska se osaa olla, sä et ole yhtä hyvä kuin me”, Anna piirsi lainausmerkit ilmaan. ”Ihan vaan sen takia, että sun äiti on avioeronnut lähihoitaja, eikä mikään typerä opettaja tai lakimies tai insinööri, niin kuin isä itse on. Se varmasti alkaisi syyttää, että se oli sun idea pitää meillä bileet ja jos se saisi sen muka todistettua, sä olisit kaksinkertaisessa pulassa sen jälkeen mitä siellä puistossakin tapahtui”, Anna sanoi ja pyyhki silmiään.
     Noora rypisti kulmiaan. Miksi Anna alkoi nyt kertoa tuollaista, kaikkina niinä hetkinä, kun he olivat olleet kahden, hän olisi voinut kertoa. Mutta nyt, nyt kun kaikki olivat muutenkin hysteerisiä, väsyneitä ja epätoivoisia, Anna päätti kertoa asian, jonka Noora oli aina vaistonnut katsoessaan Annan isän jäykkiä ja ylimielisiä kasvoja. Noora laski kätensä Annan harteilta ja käänsi päänsä poispäin. ”Mikset sä ole kertonut?” Noora kuiskasi. ”Mä… mä olen aikonut, aloittanutkin monta kertaa, mutta musta on tuntunut niin pahalta sanoa se, että mä en ole pystynyt. Mua on pelottanut ajatella miten sä reagoit. Mutta nyt mun oli pakko kertoa ja tämä oli kaikista pahin tilanne siihen”, Anna selitti ja kietoi nyt puolestaan omat kätensä Nooran harteille. Noora ravisti ne pois ja nousi seisomaan. ”Taneli, voisitko sä mitenkään saattaa mua kotiin? Kello on jo liikaa”, hän oli vilkaissut kelloaan. Se näytti varttia yli kahtatoista. Äiti olisi raivona, kun hän menisi kotiin, mutta mitä sen olisi enää väliä tämän kaiken jälkeen. Hän ei enää koskaan olisi kiltti tyttö.